Kevään ensimmäisiä leskenlehtiä ja vuoden ensimmäistä
hiustenvärjäystä odotellessani pistin kameran pienelle jäähylle,
leikkasin ainakin 5 cm heinätukkaa pois ja pistän tänne kuvia ysiluokan
kuvisretkestä Lapinlahden puistosta. Koska muuta erikoista tänä
viikonloppuna ei tapahtunut, niin kerron jonninjoutavaa retkestä.
Kuvauspäivä oli 29.4.2013, se oli maanantaipäivä. Kuvasin kuvat
silloisen taitoni mukaan omalla kameralla, joka "sain" rippilahjaksi.
Luulin olevani tosi ammattilaiskuvaaja silloin, mutta silläkin reissulla
oli lähinnä näitä räpsäisyjä näin jälkikäteen ajateltuna. Hyviä ja
ennenjulkaisemattomia kuvia oli vaikea löytää ja miltei kaikki kuvat
piti tummentaa ja muutenkin käsitellä jälkikäteen PhotoScapella.
Lisää vanhaa "paskaa" on luvassa muutaman viikon päästä, aihe on valmiina mutta toistaiseksi teille vielä salaisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Onko asiaa? Hyvä.
Vastaanko? Kyllä.
Mutta muista, lähetä vain sellaista palautetta jollaista sie myös mahdollisesti kestäisit.
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.