Rock On

2018/03/30

Vituiks meni niin ko Jeesuksen pääsiäinen

       

Sori tuosta otsikosta, mutta tähän lauseeseen voin tiivistää tän hetkisen fiiliksen.

Menen vaan alaspäin ja alaspäin. Itteänikin suorastaan huvittaa kaikki nää kasaantuneet vastoinkäymiset, joita sataa ko Esterin perseestä. Osasta voin syyttää ainoastaan itteäni, ko en kuunnellut järkeäni ollenkaan. Menin toisinsanottuna täysin tunteiden siivittämänä, huonolla tuurilla mulle olisi voinut käydä samalla tavalla ko viime toukokuussa. Nää kuvatkin otin ollessani ns. riekaleina. 

Niin ko Pärstälootassa kerroinkin, mulla ei ole mennyt kovinkaan hyvin tällä viikolla. Varsinkin alkuviikko meni hämärän peitossa, ja nyt ollaan sitten tässä pisteessa. Ajoin itteni loppuun ja seurauksena on yks rikkinäinen puhelin, kadonnutta omaisuutta ja monta kurjaa yötä. Ei, tää paska ei ees oo aprillia. Kyllä, keväisin mulla on usein ns. depressiokautta. Sitä taistelua se on ollut jo monen vuoden ajan. Alkuviikosta mun olisi pitänyt hakeutua hoitoon. En mennyt, ja nyt sitten sain ns. maksaa tästä. 

Opettelun varaa on, rutkastikin. Olen kohta saamassa uuden mökin, jonne en voi kuitenkaan kotiutua ennen ko saan uuden puhelimen, kortit ja läppärin. No mutta, kaikesta huolimatta viettäkää hyvä pääsiäinen (ja aprillipäivä, hehe). Itekki yritän selvitä siitä, päivä kerrallaan -metodilla.

2018/03/22

Tyylimatka, osa neljä: Löysissä kledjuissa


Pitkästä aikaa Tyylimatkasta hyvää päivää, nyt ko löysin kovalevyn kaikki palat! Tänään mennään vuoteen 2012, joka oli täynnä sontaa mutta jolloin löysin osan tapahtumista joissa käyn vieläkin. Kuvia on päättynyt bittiavaruuteen mutta onneksi löytyi kuitenkin siedettävä määrä...




   
Talven, kevättalven ja kevään majailin mustissa housuissa, aina. Olin wnb-jäbä, vaikka kuulostin silloin lähinnä pieneltä tytöltä. Yläosat ja kengät olivat samankaltaisia ko edellisinä vuosina. Yläosat vaihtuivat sitten sään mukaan. Aika tummissa sävyissä mentiin, vaikka valkoinen tuubihuivi löytyikin kaapista ja vaatekaapista löytyi myös niitä värillisiä ja vaaleita vaatekappaleita. 



Tähän kuvaan liittyy ikäviä muistoja. Tuon kuvan ottopäivä oli kokonaisuudessa erittäin kurja. Ensiksi koulupäivä meni kurjasti. Sitten kynsilakkani levisi. Sitten jouduin pidätetyksi, ja tää pidätys metroasema laukaisi pelon vartijoita (ja muita virkavalta-asuisia) kohtaan. Kyllä, vieläkin pelkään heitä. Myös tuleva kesä meni tapauksen myötä miltei riekaleina.


       

Ei siitä sen enempää, vaan mennään eteenpäin. Kesällä menin poikamaisempana ko edellisenä vuonna, osittain olosuhteiden pakosta - osittain vapaasta tahdosta. Kengät olivat ne samat kuuluisat flip-flopit, niin ko edellisinäkin vuosina. Syksyllä mielenkiinnonkohteiden vaihtumisen ansiosta tyylikin muuttui. Päätin tuolloin että tukankasvuprojekti sai alkaa ja näin ns. "rainerihousut" vaihtuivat pillifarkkuihin, jotka tosin olivat nekin pari kokoa liian suuret. Pidin myös samaa kokoluokkaa olevia paitoja. Kengät pysyivät bootsiluokassa. Lisäksi aloin käyttämään koruja...

Koko vuonna majailin lyhyessä tukkamallissa, ja tää käsiteltävä vuosi on muuten viimeinen, jossa kuljin lyhyessä mallissa. Selvisin "maailmanlopusta", olin ite tapahtuma-aikaan Forumissa. Missäs sää?

Seuraavasta vuodesta lisää sitten seuraavassa osassa!

2018/03/16

Tulee siis kevät, kuljen Roihupellon teitä

   

Kevät tulee väistämättä, ja nyt eletään silkkaa kevättalvea. Lunta uppoaa kenkiin, samalla ko aurinko paistaa, linnut laulaa ja kaupat pursuavat yllärimunia. Elän samaan aikaan jatkuvassa epävarmuudessa, liittyen tähän päivään ja lähitulevaisuuteen. Tätä tilannetta, missä nyt elän, en toivo kenellekään. Mutta ehkä se kasvattaa mua omalla tavallaan. Viimeiset kolme vuotta olen käynyt kahviloissa lievittämässä pahaa oloa. No mitä mie nyt teen? En tiedä, olen nyt suoraan sanottuna hukassa. Hukassa ko lapsi, joka etsii vanhempiaan. Monien asioiden tiimoilta vieläpä ja se näkyy välillä jopa täällä, ikävä kyllä.

Eiköhän asiat järjesty ajan myötä. Ainakin toivoisin niin, muuten en olisi täällä kirjoittamassa.

2018/03/12

Raitapaita vanhoissa verhoissa


       

Saanko esittää: Vuoden ensimmäinen päivänasu! No okei okei, hiihtolomaviikollakin oli jonkunkaltainen päivänasu, mutta emmää sitä varsinaisesti laske päivänasuksi, johtuen kuvien vähäisyydestä. Eräänä sunnuntaina kävin kuvaamassa ko aika kävi pitkäksi. Iän ikuinen puhelimella leikkiminen on loppujen lopuksi aika tylsää... samalla reissulla kuvasin vähän muutakin josta lisämateriaalia seuraavassa postauksessa.

Kledjut ovat totuttuun tapaan kierrätysmateriaalia tai alennuksesta laillisesti nyysittyä. Tän viikon aikana aion aloittaa kevätsiivouksen. Aloitan vaatekaapista, koska ne tuhottomat vaatekasat ovat syy siihen miksi elän niin sisäisesti ko ulkoisesti kaaoksen keskellä. Samalla mun pitäisi vähentää vaaterytkylöissä käyntejä tai vähintäänkin niistä osteluja. Saas nähä miten onnistuu, tosin ostelen jo nyt vähemmän kledjuja ko vielä parisen kolmisen vuotta sitten. No, ainakin edistystä on tapahtunut. Luopumisen tuskaa löytyy, vaikka mulla on jo puolitoista urheilukassillista kledjuja ja vähän korujakin odottamassa uusia omistajia. Lissää tulloo varmana, mun pitäis vaan jatkaa kaiveluja. 

Mut siis muutenkin, suoraansanottuna mua naurattaa kaikki tää itsensä peilailu, mutta nykymaailma onkin niin minäminäkeskeinen että oksat pois. Puhumatta kaikki tää kulutushysteria hulluinee päivinee ja mustine perjantaipäivinee jolloin porukka suorastaan tönii toisiaan jotta sais sen merkkiuntuvarotsin viidelläkympillä. Kaikki rynnivät paikasta toiseen, tuntuu välillä että jäisin niitten suurien jalkojen alle. Kysynpä vaan, onko heillä oikeesti kiire vai onko kiire ei mihinkään, Dannyn Kuusamo -kappaletta lainaten. 

Tulipahan vaan mieleen ko on taas nää ns. "alennuskaudet" menossa.

2018/03/08

Onko mulla oikeuksia?

   

Oli kunnia todistaa Pussy Riotin ensimmäistä Suomen-keikkaa. 
Oli kunnia todistaa se juuri naistenpäivän alla. 

Mua ja Pussy Riotia yhdistää ainakin useat vastoinkäymiset. Tosin Pussy Riot on joutunut vielä suurempiin ongelmiin. He ovat nähneet elämää telkien takaa, maistaneet elämää median nöyryytysten alaisena ja oikeussalien panssareiden siltä puolen. Ja kaikki tämä vain heidän mielipiteiden takia, naapurimaassa. Eletään vuotta 2018, ja ihmisoikeusasiat eivät ole vieläkään itsestäänselvyyksiä.

Useissa yhteiskunnissa naisten tehtävä on olla lähinnä synnytyskoneita ja täten miesten alistamana. Ei saada julistaa omia mielipiteitään ilman että joutuu telkien kaa. Ei sananvapautta, olit sitten varsinkin vähemmistöläinen. Asiat ovat niissä maissa samalla tolalla ko täällä oli tyyliin 50-70 vuotta sitten. Ennen oli pakkosterilointia ja laitoksiin eristämisiä. Ja mikä pahinta, ei annettu edes tilaisuutta. Onneksi nämä rotuhygieniat ovat nyt historiaa. Pikkuhiljaa mennään täällä parempaan suuntaan ihmisoikeusasioissa. Äitiyslaki todisti tämän.

Nyt itse keikkaan. Sanoma ja show olivat hyviä. Varsinkin ne menevät kohdat olivat mua. Musiikki ei ollut mun tyylisintä, mutta totta maar olihan tää parempaa kuunneltavaa ko ne autotunet. Harmillisinta oli myöhästyminen, mutta pienillä sumplimisilla asiat saatiin kuntoon. Ja myöhästymiset ovat valitettavan yleisiä ulkomaalaisilla artisteilla. Ei oo helppoa heilläkään...

Mut joo, ei mulla muuta, toivotan kaikille naisille, tytöille tai naiseksi itsensä kokeville...

2018/03/05

Viime viikossa oli suuri kirous

   

Jouduin antamaan periksi. Toinen kovalevyni on tällä hetkellä rikki, eikä mun pään sisällä ole mennyt kovinkaan hyvin. Kaikki tämä skeida siitäkin huolimatta, että ulkona oli useita kauniita päiviä. Oli bileitä, minne mennä. Postaussuunnitelmia, jotka kariutuivat vain siksi etten päässyt mökillä nettiin. Juliet Jonesin Sydän lauloi Helposta elämästä, jossa aiheina ovat Pariisissa asuva rikkaan isin tyttö, jolla on koira. Itellä ei ns. helppoa elämää ole. Mulla ei ole rikasta isää, koiraa, ei edes omaa kotia. 

Vastoinkäymiset. Se mun elämän suurin kirosana.
Suuri sotku. Se mun elämän tänhetkinen risuaita.

Eli eiköhän tuo Tyylimatka jatku joku päivä, en voi luvata että ihan lähiaikoina kuitenkaan. Tarviin vaan kaikki osat sille toiselle kovalevylle, jotta niihin kuviin pääseminen olisi mahdollista. Ja nyt päästäänkin sinne mökille, joka on kaaos. Samaa kaaosta siellä munkin pään sisällä on ollut. Viime viikko oli kurja, mutta ei tääkään viikko hyvin alkanut. Kevättalvi on aika usein ollut mulle mentaaliteettisesti vaikeaa aikaa. Ja viime viikko olikin tähän asti tän vuoden kurjin viikko. Toivon mukaan tää kierre ei jatku, tai viime toukokuu alkaa taas toistumaan.

Ekaksi pitkät yöunet ovat mahdottomia varsinkin jos menee myöhään nukkumaan. 
Sitten on ilmaston muuttuminen, suuret muutokset ovat olleet aina mulle vaikeita. 
Sitten on vielä nää vastoinkäymiset, joita kasaantuu mulle ko rahaa miljonäärille. 

Ensi kertaan paremmissa merkeissä!