Rock On

2019/07/17

Liika on liikaa jopa keikoilla käymisessä


     


Olette varmaan huomanneet, että tää blogi on viimeisen vuoden aikana suuntautunut enemmän ja enemmän tapahtumiin. Ja kyllä, se pitää paikkansa, koska nykyään keikoilla käynti on osaltani enemmän arkea, ko juhlaa. Ei muistu mieleen yhtäkään kuukautta, jolloin olisin ollut niin paljon keikoilla ko viimeisten kolmen kuukauden aikana. Ei muistu mieleen myöskään kuukautta vähään aikaan, joka olisi ollut niin kiireinen ja hektinen ko nää viimeiset kaksi kuukautta. En levännyt varmaan yhtäkään päivää. Joka päivä olin ulkona.

Mutta minkäs teet että mie rakastan keikoilla käyntiä, mie rakastan sitä euforiaa mitä siitä syntyy, mie rakastan hyvää musiikkia. Tää on vähän ongelmallista toisinaan, koska olen kuitenkin introvertti ja uniongelmainen. On ihmisiä, jotka jahtaavat samoja bändejä ympäri maata ja maailmaa. Musta ei olisi siihen. Alan kyllästymään aika nopeasti ja omistan huonon suuntavaiston. Joten, parempi että pysyn Stadissa. Kuitenkin laajan musamaun omaavana on varaa valita, mitä kattoa ja mitä olla kattomatta. Rock menee kuitenkin edelle ja niihin tähtään, jos mahdollista. Kuitenkin on näitä pakko päästä- mestoja joihin on päästävä joka vuosi, välillä on taas sellaisia jolloin mennään fiilikseen mukaan. Musiikkitapahtumat ovat tulleet kuoseihin kavereiden tai somen kautta, nämä taidetapahtumat ovat löytyneet kavereiden, somen tai faijan kautta. Enää tosin en mene yhteenkään tapahtumaan faijan kanssa, aikuiseksi ko oon iältä kasvanut.

Uuden vuoden rientoihin (sekä normaaleihin että kiinalaiseen), LUX- valofestareille ja Louhela Jameihin on pakko päästä joka vuosi. Helsinki-päivän konserttikin oli yksi pakko päästä- festareista, mutta niin ko sanottua sata kertaa - en aio mennä enää sinne. Eikä Helsinki-päivän konsertti ole ainoa. Esimerkiksi Sambakarnevaalit eivät olleet yhtään mun juttu. Samoja biisejä toisteltiin päivästä toiseen, ja aloin väsymään koko hommaan. Melkein jätin pyyhkeen kehään, mutta sinnittelin loppuun asti ja päätin päivän päätteeksi että tuohon mie en enää mee.




     


Olenko mie keikkariippuvainen?

Jaa, ehkä sitten olen. Mutta mulla on niihin aikaa, ainakin niin kauan kunnes saan oman kämpän ja palaan koulunpenkille. Tai jos menisin töihin. Oisin kiitollinen jos voisin elää niin ko "normaalit", ees osittain. Mutta nyt se ei onnistu. Ennen vanhaan tällainen elämä olisi ollut munkaltaisille aika lailla mahdottomuus. Se ei ole heikkoutta myöntää, että on sisältä täydellisesti rikkinäinen. Vähän niin ko se prinsessa Nikke Ankaran hitissä. Se, että tekee käsilleen pahaa jälkeä tai puhuu kamalaa kieltä sadan desibelin edestä, ei ole normaalia. Se on hätähuuto. Merkki, että on levon tarpeessa. Siksi odotankin kauhulla ensi kuuta, koska silloin melkeinpä joka päivälle on jotain. Joillekin päiville jopa kaksi, tai kolme. Ehkä pitäisi karsia, muuten mieli hajoaa enkä pääse ikinä koulun penkille.




2019/07/13

Sateinen Kiikunlähde

   

En tiedä mitä sanoa. Kiikunlähde on pieni ja yliarvostettu, eikä täyttänyt yhtään mun odotuksia. Vesi ei ollut niin turkoosia, ko ootin. Siitä näkee kyllä, että muut vieraskävijät ovat pilanneet sen ikävä kyllä. Tuohon pieneen lammikkoon ei tarvi tuhlailla aikaa. Onneksi tuolla satoi ja oli ilta, joten suurimmat ryysikset olivat poissa. Muuten nää kuvat olisi jääneet ottamatta. Hihkuttakaa tätä paikkaa vain rauhassa. Uskokaa mua, jos sanon että Suomesta löytyy parempiakin nähtävyyksiä. (Ei hitsi, miksi olen taas niin kriittinen) Siinä taas näätte, että odotan nähtävyyksistä (ja ylipäätään asioista) paljon. Ja jos odotukset eivät täyty, petyn. Mut tietävät ja tuntevat tietää kyllä tän puolen musta. 

Ainoa hyvä puoli oli se, että vähän turkoosia oli vielä jäljellä. Mutta muutaman vuoden päästä ilmastonmuutos sössii senkin vähäisen, ja sitten se on pilalla. Hyvä että osallistuin muutama kuukausi sitten siihen Ilmastomarssiin. Tällaiset paikat ovat saastuttajien takia pilalla, tällaisten hälläväliä- tyyppilöiden takia mua hävettää olla ihminen. En tosin itekkään ollut kovinkaan freesi. Kiikunlähde oli saastainen, ja niin oli miekin saastainen. Olin reissun jäljiltä niin saastainen, että suihku teki kyllä hyvää.

2019/07/09

Ilmastoveivit sulki keikkakiskani vähäksi aikaa


             



Ei tähän mitään vahvoja saatesanoja tarvita. IlmastoVeivit oli kannanotto, vähän niin ko ne huhtikuussa tapahtunut Ilmastomarssi tai pari viikkoa sitten tapahtunut Pride-kulkue. Kaikkia näitä yhdisti yksi asia, näissä on hyvä tarkoitus, näissä oli hyviä artisteja odottamassa ja siksipä tulinkin paikan päälle. Julkisilla, koska en asu lähellekään Stadin keskustaa.

Mun piti tulla vähän myöhemmin, mutta koska en päässyt tekemään ruokaa ja verensokerit sekä mieliala todella alhaalla, päätin selvittää päätäni muualla ko siellä väliaikaismajoituksessa. Söin mittavan annoksen, kiitos kysymästä. Ja siksi aloin sen asvalttiviidakon keskellä väsymään, ja melkeinpä annoin periksi. Mutta odotin niitä kahta tähteä, jotka vielä vuoroaan odotti. Parhaat artistit olivat ne, joita olen nähnyt viimeksi pari päivää aikasemmin. Basslineen tunnelmiin pääsee tästä, ja Priden puistojuhliin taas tästä. Päivä päättyi yhteiskuvaan Daruden ja Sebastian Rejmanin kanssa ja samalla pistin kiskat kii tästä keikkaputkesta.