Rock On

2018/12/09

Kulissien takana: Järjestä jälleen kaukana

Joka joulukuisen tapaan on aika hyökätä epäonnistuneiden kuvien pariin. Vaikka nyt ko ei ole varsinaista joulukalenteria, tästä perinteestä en suostu luopumaan. Lisäksi luvassa on lisää spesiaalia joulukuun kunniaksi! 

Lisäksi kulissien takana on tapahtunut kaikenlaista. Monia turhia hermoromahduksia ja rikkoutuneita sekä heitettyjä tavaroita, nukuttuja päiviä, turhautumista muun muassa tuon koneen kanssa, ostosreissuja ja valokuvauskeikkoja itteni kaa kahdestaan, karaokea ja tanssia mökillä (naapurit kiittävät), tönimisiä keikalla, ratkaisevia päätöksiä, extempore-reissuja paikkoihin X ja Y ja paljon, paljon muuta... mut niistä lisää sitten kuun lopulla.


Hands up, baby, hands up...


Elämä on toisinaan tuskaista t. Olavi Uusivirta


Kaikki menee päin sitä itteään... niin seinään... ei ko maahan.


Missä kätesi? Onks se jonkun vanhan papparaisen käsivarressa kii...?


Rajat kiinni, haarat auki - vähän niin ko siinä persunuorien kamalassa kampanjassa. Tais vähän hävettää jo kuvienottohetkellä ainakin käsienasennoista päätellen...


Ei sanottavaa.


Etsä ny muka nää... näytät pelottavalta...



    #ahsuchmodelposes


Nyt loppu laulaminen osa 2


Kattokaa näitä mun keskareita!!!1111


Ilmeeni on näkemisen arvoinen.


Rajaukset ynnä muut menivät aivan päin honkia...








...toi lause on omistettu sille teiniminälle joka oli helvetin huono poseeraamaan. Ja tarkoitan, oikeesti huono. Jopa välttävä olisi ollut liian hyvä arvosana. Mutta mitäpä minä ylimielinen ja itsekäs teini en ois luullu osaavani, mutta jossa olin oikeesti erittäin huono. Ja tuonkaltaisia lauseita oli koko mun mese täynnä, ikävä kyllä. Tää viesti lähinnä naurattaa nyt, mutta saapumishetkellä se lähinnä ahdisti mua. Muttei siitä sen enempää. Jatketaan.

Tällaista toisen kuvan menoa on meillä 85% ajasta jolloin ollaan porukalla.



2018/12/02

Nää on näitä bannerianalyysejä

Nyt ko näitä [bannereita] alkaa taas olemaan hyvä määrä, niin käyn analyysejä viime ja alkuvuoden bannereista läpi. Edelliseen pääset tästä.


Tää banneri oli kiva! Ja kevääseen asti oli käytössä, kunnes värimaailma vaihtui. Siirryin hetkellisesti takaisin Signericaan, josta herjasin tässä postauksessa. Mutta mikäs siinä jos tykkäsin, ja tää sopi ajankuvaan ja siihen talveen joka oli pimiä ja ailahteleva. Tää oli muuten viimeinen banneri jonka latasin Google-tililleni. Tän jälkeen oon ladannut kaiken sisällön Imguriin, joka on vieläkin käytössä. 


Jos saa sanoa suoraan, niin en pitänyt tästä bannerista yhtään alkuinnostuksen jälkeen. Kuitenkin mie kärvistelin tän kaa jopa seuraavaan kuuhun kunnes vaihdoin fontit ja tän kamalan bannerin uuteen uskoon. Ketuttaa jopa kattoa tätä, ihan ko oisin ottanut askeleen takas syyskesään 2016. Ei jatkoon.


Niin ko ehkä arvaatte, mun blogin ulkoasu oli tän myötä koko loppukevään 2017 mustavalkonen pinkeillä yksityiskohdilla. Tiedä aionko ottaa aivan tällaista ulkoasua enää koskaan, mutta bannerin värimaailma oli mukavan simppeli mutta kaikesta huolimatta näköiseni. Tykkäsin kyllä tästä mutta sitten tuli kesä ja kesän "snadit" kuningasideat.


Tän bannerin myötä meni ulkoasu aika lailla uusiksi, kavensin kokonaisuutta ja tuon takia olin paininut yhden pitkän kesäyön veren, hien ja kyyneleiden kanssa. Mutta kaikki oli sen arvoista, pinkki mutta silti sopivan rock. Huomioikaa myös se, että tässä myös on mun kuvaukseni kulmakivet, eli kukat ja linnut. Ehkä uusiksi uusilla twisteillä.


Loppukesästä sitten henkilökohtaisista syistä vaihdoin taas banneria, tällä tästä on söpöys kaukana. Jälkikäteen ajateltuna tää ei ollut niin kiva ko edellinen. Värimaailma kyllä oli enemmän tyyliini, mutta kaikesta huolimatta en enää aio tänkaltaista bannerikseni pistää. Ulkoasun fontit meni myös vaihtoon tän myötä.


Ulkoasu jäi miltei entiseen tasoon, ko tähän banneriin vaihdoin. Vaikka tääkään ei niin kiva oo etenkään tän harmaan alueen takia, olihan tää kuitenkin parempi ko edellinen. Ei ihan perinteinen ruskabanneri, vai mitä?


Adventtikalenterin myötä pistin ulkoasuni joulukuntoon. Pistin värit ja hienosäädöt uusiksi, eli ei se vaatinut paljoa. Taustakuva oli alun perin tarkoitettu tähän projektiin. Tähän yhdistyi jouluisuus, tummuus ja glitterien käyttö. Valitettavaa kuitenkin on, että viime joulu kului kurjan olon parissa, joten arvaten en aio pistää minkäänlaista blogmasia pystyyn tänä vuonna. 


Aika lailla heti joulun päätyttyä putsasin joulun blogistani etenkin edellämainitusta syystä. Tein tän bannerin jo ennen joulua ja joulun päätyttyä otin sen ulkoasun tuunailujen jälkeen saman tien käyttöön. Tän värimaailma on tällä hetkellä suosikkejani, eikä bannerissa itessäänkää ole mitään vikaa. Todellakin aion samoja värisävyjä suosia vielä joskus. Miltei oli virhe pistää se ulkoasu vaihtoon, mutta kevään tultua se oli tehtävä.


Tää fontti oli aavistuksen liian vasemmalla, jos saa sanoa. Värimaailma meni osittain takaisin viime syksyyn, eli harmahtavaan turkoosiin. Lisäksi värimaailma oli osittain suolesta. Vaikka mulla välillä  (lue: harvemmin) on keltaista tai muita ns. syksyn värejä päivänasuissa, se ei tarkoita että tykkäisin niistä väreistä. Puistattaa ajatuskin tähän ulkoasuun palamisesta, joten todellakaan ei enää. Koodeissa ei oo vikaa, mutta sanoinko jo syyn mikä oli tässä bannerissa, mikä tässä mätti?


Ei tarvinnut ko pistää keltaiset kohdat ja muut parannettavat uusiksi, ko tätä tänne pistin. Se vaan on totuus että viihdyn enemmän, jos blogissani on turkoosia ja pinkkiä mustilla vivahteilla. Tää fontti on kiva mutta välillä mietin, onko uudistuksen paikka sen suhteen sitten syksyllä? Tässä blogissa suurimman osan olemassaolonsa ajan ollut Courier New -fontti sai lähteä sitten kokonaan toistaiseksi. 


Tää olisi muuten ollut hyvä, mutta toi banneri oli liian lyhyt, eikä sen takia toiminut juuri ollenkaan. En saanut juuri mitenkään sivupalkkia siedettävälle paikalleen, ilman että tuli ahtauden tunnetta. Päätin pistää fonttimaailman uusiksi, värimaailma pysyi miltei ennallaan. Arvaten banneri ja värimaailma menivät vaihtoon, sitten ko voimia tuli koodaamiseen. Oli jo aikakin vaihtaa.


Oon tullut siihen tulokseen, että blogin otsikko vasemmalla ja sivupalkit oikealla - se toimii omasta mielestä parhaiten. Vaikka keväällä olinkin sitä mieltä että sinisen ja keltaisen yhdistelmä ei toimi, niin petrooli ja oranssi näyttävät yhdistettynä aika hyvältä. Ehkä vähän syksyn viboja ilmassa? Mut se on okei, koska olenhan syksyn tyttölöitä. (no okei, mun synnyinmaassa oli kevättä rinnassa ko synnyin - se ko on eteläisellä pallonpuoliskolla)

En usko että teen mitään erityistä joulu-ulkoasua tänä vuonna. Ei ole voimia eikä aikaa sellaiseen, mutta mitäs sen on väliä, aikuisiässä olevan opiskelijan elämä on hektisempää ja väsyttävämpää ko esimerkiksi saikulla olleen keskenkasvuisen teinin.

2018/11/29

Vielä joskus teen mitä huvittaa



     


Palataan, vaikkapa #throwbackthursdayn kunniaksi, vielä ennen joulun ja uuden vuoden juttuja ehkä menorikkaimpaan kesään, ja tarkalleen sanottuna - Maija Vilkkumaan Lintsikeikkaan jossa olin kuuluisaan tapaan eturivissä missä koen oloni mukavaksi. Tuolla keikalla pääsin yhden biisin ajaksi lavalle ja ai että olin otettu siitä. Olin kuuluisaan tapaan se "some- ja kameratyttö", ja huomattua on myös se etten siitä roolista pääse helpolla irti. Ehkä olen julkisuudennälkäinen, mutta pyrin olemaan kaikesta huolimatta se "mysteeri-Mirette" - varsinkin ko olen Tyttiksellä jo aika kuuluisa. 

"Vielä joskus mä toheloinneilleni nauran"


Oi kyllä. Olen muokannut nää kuvat jo aikakuita sitten, olen suunnitellut jo postaustakin viime kesälle, mutta kaikki se vaan jäi. Ja jäi. Ja jäi. Sitten tuli Kaivari. En viittinyt keikkapostata kahta Maija -postausta samaan kättelyyn, vaikka mie hänestä oon tykännyt jo vuosien ajan. Joten sitten se taas jäi. En enää edes muista, mikä oli ensimmäinen biisi Vilkkumaalta josta aloin tykkäämään. Mutta kuitenkin - ainakin jo 10 vuotta on tullut kuunteltua. Mitä mie silloin rallatellut Luokkakokousta faijan menopelissä, nyt leikitään Rikkinäistä sähikäistä tai pistetään hiuksiin hiekkaa

"Mutta loppuelämäni mun yks voimabiiseistäni tulee olemaan Ei."


2018/11/24

Elämäni sankarit, te muistitte mua


   

Löysin tuon tapahtuman Facebookin kautta ja mietin pitäiskö tässä osallistua vai ei. Ja sitten ko punnitsin mahdollisuuden ja uhan välillä, niin todellakin näin tuon mahdollisuutena ja päätin osallistua. Mie ko en ole yhtään alkomahoolin ystävä, joten mun "harmaa" juomani oli mustaa - elikkäs Pepsi Maxia. Ja tosin, sääkään ei kovinkaan harmaa ollut - vaan sininen auringonpaisteineen.

Mie tulin lähinnä "klassikoitten" perään, koska 1) nämä bändit ovat mulle tärkeitä, 2) en ole nähnyt niitä aiemmin. Skidinä tutustuin molempiin noista bändeistä. Mennään siihen bändiin mikä ekaksi tuli stagelle. Suurlähettiläät, joka eksyi samankaltaisten mukana kuunneltavien bändilöiden joukkoon, (kiitän SuomiPOP-kanavaa joka popitti silloin kunnon musaa eikä Vain itkua -covereita tai etunimillä varustettuja nenälaulajia...) varhaisteininä muhun iski sellainen musa kovaa suoneen ─ olihan se välietappi iskelmädisco- ja rock-aikakauden välillä. Kuuntelin Suurlähettiläitä läpi nuoruuteni, ja varsinkin Elokuun 11. ja Maailman laidalla ovat muodostunut mulle tärkeiksi.

Dingoon tutustuin jo aiemmin. Kaikki alkoi Nahkatakkisesta tytöstä ja Levottomasta Tuhkimosta, mutta Sinä ja minä tuli nopeasti mukaan muistorikkaiden biisilöiden listaan ─ olihan se yhteen aikaan jopa mun soittoääni. Lähellä täysikäisyyttä hyppäsin syvemmälle Dingon ihmeelliseen maailmaan ja loppu on historiaa. Siitä on tullut mulle yksi tärkeimmistä suomalaisista bändeistä mm. Apulannan, CMX-n ja Hassisen koneen rinnalle. Tuon kaiken ansiosta nykyään laulan melkein joka kerta Dingoa karaokebaareissa, jos haluamaani biisi löytyi listalta. No, yleensä löytyy joten elämä on helppoo, silloin ko on joku josta pitää kii. Ei tarvitsisi mennä nukkumaan itkeäkseen itsensä unelmiin... ja olen myös se nahkatakkinen tyttö, joka on nähnyt helvetin ja uskonut ihmisiin.

Mua saa poskipusutella ja halata, vaikken helpolla pusuttelekaan takaisin. Mulla on suurempia ongelmia ko sifonkihuivien puuttuminen tai se kellä on oikeus halata mua. Mua ei kiinnosta sekään esiintykö Tiktak tai ei, koska mie tiiän sen itekki  niitten keikkataival on päättynyt ties milloin. Harmaisiin klassikoihin kuuluu ehdottomasti myös Miljoonasade, Kolmas Nainen ja Neljä Ruusua, uusharmaisiin Vesterinen yhtyeineen ja Jesse Kaikuranta - joista viimeisimmän olen nähnyt neljä vuotta sitten kahdesti - eri tilanteissa, mutta kuitenkin. Näitä melankolisia, harmaan teemaisia bändejä ja artisteja löytyisi vaikka millä mitalla. Tästä Harmaimman päivän soittolistaan.

Valotaideteos oli erilainen mitä odotin, mutta kaikesta huolimatta se oli hyvännäköinen teos kulturellin silmin katottuna. Uusharmaat eivät olleet niin mielenkiintoisia ko odotin, syystä tai toisesta. En juuri koskaan kuuntele Karri Koiraa ja olen nähnyt Elan jo Helsinki-päivän konsertissa. Kahdesti. Joten otin vain haluamaani kuvat ja lähdin lipettiin kesken molempien keikkojen ─ miks odottaa turhaan? Otinpahan kuitenkin ilon irti altaissa, vaikka poistuinkin paikalta jäätyneenä ja väsyneenä ─ mutta tyytyväisenä.