Rock On

2018/07/21

Kiviveistoksia ja hetken riemua



     
Kävimme torstain 12. päivä Bracin saaressa. Lähettiin polkemaan aamupäivästä, sen luulon toivossa että olisi ollut koko päivä aikaa. (ja katin kontit) Olikin jo ikävä sitä saarta ja varsinkin sitä liukumäkeä jossa olin viimeksi teininä. Samalla muistutan jatkoa aatellen itteäkin että jos liukumäkiseikkailut ja rantaelämykset houkuttavat, suosittelisin Supetarin ja Bolin kaupunkeja. Ite ei olla tällä kertaa Bolissa käyty, vaan kävimme Puscican (tai Puccan, niin ko itte sanon) kylässä, jonka nähtävyysvaltteina ovat erilaiset kiviveistokset. Niin ko tuuriimme kuuluu toisinaan, varsinkin perjantain 13. tienoilla, ainoa kivimuseo oli kiinni. Joten ainoat maistiaiset siitä kylästä olivat pintapuolisia. Ja faijalle tiedoksi, se rantakin oli tylsä!

Supetarissa oli enemmän aktiviteetteja, mutta paskojen suunnitelmien takia meille ei jäänyt sinne juurikaan aikaa. Onneksi sain siitä vähästä ajasta siellä enemmän irti ko Puccassa koko sinä muutamana tuntina. Ei enää sinne, kuten ei myöskään Milnaan. (Sielläkin nuorempana käyty, ja taisin kirota silloin ettei sitä tuppukylää enää.) Aina sitä voi koluta vaikka koko saari läpi mutta se seula - se on mulla tiukassa. Pelkästään kiviveistokset eivät saa mun sydäntä sykkimään. Siihen vaatii paljon enemmän. Kuten ne liukumäet joita siellä Supetarissa on. Hurjapäisyys ei hevillä katoa musta edes vuosien avulla.

Ai niin, vois muokata vähän hillitymmin jatkossa. 
(ja putsata ne obut huolellisemmin)

2018/07/17

Omistettu Omisin kaupungille


   

Omis on mesta, jossa on käytävä vähintäänkin joka kerta, ko Kroatiaan eksyn. Eikä sitä ole voitu missata tänäkään vuonna. Jos olet kalan tai muitten merenelävien ystävä ja mietit reissua Kroatiaan, suosittelemme faijan kanssa tätä kaupunkia. Tää mesta on pulloillaan hyviä ravintoloita, jotka ovat merenelävävoittoisia. Ja vaikka et söisikään kalaa tai muita mereneläviä (kuten allekirjoittanut), suosittelen tätä mestaa silti, vaikka ihan vaan kokemuksen ilosta. Tän mestan erottaa Splitistä ainakin se, että koko tämä kaupunki on rakennettu vuoriston juureen. En ole ottanut selvää vuortenkiipeilymahdollisuuksista, mutta jos aikaa ja jaksamista riittää, niin vuortenkiipeily on varmaankin mahdollista.

Niin ko aina, tämäkin kaupunki tarjoaa mun kaltaisille turisteille elämyksiä. Sukellusvene (jossa käytiin tällä kertaa), rafting (eli raftaaminen, yksi veneilyn muoto jossa kävin puolestaan seitsemän vuotta sitten) sekä useat mahdollisuudet laivailumahdollisuudet ruokailuineen ja parin pysähdyksen kera (tääkin on koettu, kahdeksan vuotta sitten. Se reissu oli mennyt osaltani aika nolosti), eli toisin sanottuna kävin vesi- tai merivoittoista. Usko mua, ne ovat kokemuksensa ja hintansa arvoisia. 

Ja mitäs muuta? Ulkona käräytin itteni kolmannen kerran tänä kesänä koska rannalla missä oltiin, ei ollut melkein mitään mahdollisuuksia varjossa olemiseen ellei sitten ole halunnut jäädä kauas rannasta. Enkä mie jumalauta haluaisi jättää omaisuuttani täysin armoille. Tätä päivää varjosti kameran tekniset ongelmat. Tuntui että kaikissa kameran linsseissä olisi jotain sontaa. Vastaus: Vika oli rungossa. Muuten päivä oli mahtava ja menorikas. Ei, en löytänyt tuliaisia. Melkein tosin löytyi, mutta olin epäröinyt liikaa ja siksi tuliaiset jäivät tältä erää ostamatta. Ilta päättyi omatoimiseen laulukonserttiin, koska rakastan laulamista. Mietin vaan, että miksi Kroatiassa ei vieläkään ole niitä kuuluisia karaokemestoja...

2018/07/13

Jos vielä joskus pääsisi pidemmällekin



     

Niin ko moni ehkä tietääkin, tykkään graffiteista ja autiotaloista.

Kolmannen päivän alussa nukuin huonosti ja aamulla herättyäni alkoi satamaan. Päästiin vihdoin ja viimein keskustaan. Huomasin myös, että en ole käynyt edes kunnolla uimassa tai saanut jätskiä. Löysin myös luonnon oman hyppytornin. En uskaltanut hypätä siitä korkeimmasta päästä mutta onneksi vesiteitse löytyi myös matalampia kohtia, joista uskalsin hypätä sitten itekki. (Ennen en uskaltanut hypätä meriveteen ollenkaan, joten tääkin on saavutus) Ja nyt päästään siihen jo-suljettuun oikoreittiin, josta paljastui vanha hylätty tehdas. Siellä tehtiin joskus juomia, nyt lähinnä lasinsiruja ja graffiteja, mitä vanhoille autiotaloille tupataan tekemään. Mikään ei katos ole pyhää ilkivaltaa tekeville teineille. Ja koska graffitit ja hylätyt talot, mun linssi kävi kuumana. Siitä jatkettiin sitten jätskille ja futismatsiin paikalliseen kahvilaan. 

Neljäntenä päivänä oli lähinnä ruualla rakastelua ja homehtumista milloin missäkin. Kävelimme tosin mun vanhan vakkarirantani ohi, ja sain silmilläni nähdä että se mesta oli vain varjo entisestään. Ei keinuja, ei baaria, ei myöskään jätskikiskaa. Kaikki mitä lapsuudessani oli, oli nyt poissa. Tosin toisellekin entiselle vakkarirannalle kävi samoin - siellä missä ennen oli baareja, trampoliineja ja pomppulinnoja, nyt se kaikki on poissa. P o i s s a

Viidentenä mulla alkoi pinna loppumaan siihen, ko junnailtiin sitä yhtä ja samaa. Illalla tosin päästiin keskustaan. Mun faijaa kiinnosti futismatsit, mua taas paikallinen tribuuttibändi. Mutta yökuviin mennään sitten vähän myöhemmissä postauksissa. Toistaiseksi ei olla päästy Splitiä pidemmälle. Mua harmittaa tää suunnattomasti, ja todellakin haluisin päästä muuallekin, niin ko edellisilläkin kerroilla ollaan päästy. Ja sitten ko tähän lisätään minimaalinen mahdollisuus nukkumiseen, niin mental breakdown on aika lähellä. Yksi aamuyö kirosinkin että haluaisin jo mökille omaan sänkyyn nukkumaan. Uniongelmista kärsivänä nukkuminen ei ole mahdollista ko hiljaisessa ja pimeässä huoneessa. Samassa ongelmassa uivat voitte varmaankin samaistua...?

Mut eiks se oo ihan normaalia että kaikilla on niitä ikävämpiäkin hetkiä...?

2018/07/09

Terveisiä Kroatiasta!


    
Heräsimme siis vähän ennen kuutta, melko lähellä oli etteikö oltaisi missattu koko lentoa. Eka myöhästyimme metrosta, sitten junasta ja melkeinpä jopa lentokoneesta. No, pääasia ettei myöhästytty siitä viimeisestä. Kuuden vuoden jälleennäkeminen oli kyllä odotettua. Mulle tarjottiin mahdollisuutta pari vuotta sitten mutta jätin silloin väliin hankalan tilanteen vuoksi. Nyt menin mukaan, koska halusin vaihtelua niihin samoihin arkipäiväisiin rutiineihin ja olin muutenkin loman tarpeessa. 

Lentokoneeseen päästyä koin monia tuntemuksia jännityksestä haluisin jo perille -tuntemukseen. Kolme tuntia kuitenkin meni muita juttuja tehdessä, vaikka se some olikin päällimmäisenä mielessä. Perille tultiin paikallista aikaa yhdentoista maissa. Sää oli tullessamme varsin epävakainen ja kosteanvoittoinen, ilmeisesti oli ukkosta ilmassa tai jotain. Ei, en mennyt ekana päivänä uimaan vaikka vähän sitä mieli tekikin. Vilukissa odottaa vähintäänkin +20-asteisia vesiä, muuten vesille ei allekirjoittaneella ole asiaa. 

Toisena päivänä paistoi ja käytiin ns. kodiksi kunnolla. Vähäunisten öiden jälkeen parin tunnin lepo teki gutaa. Käytiin kyllä vanhassakaupungissa, mutta vasta illan suussa (lue: miltei yöstä). Sitä ennen löysin muuta kuvattavaa. Lintuja ei voi koskaan kuvata liikaa, kujakissoista aka mun instasielunsiskoista ei pääse eroon. Kujakissoja ei tosin ole näkynyt niin paljon ko vielä muutamia vuosia sitten ko viimeksi täällä kävin (kyllä, olen parastaikaa reissussa). Ja niin ko Instapäivityksistä huomaatte, meiän majapaikassa on Wi-Fi. Ja vähän on kyl muuallakin, kuten esimerkiksi kahviloissa. 

Tässä vasta ekat päivät, lisää tulossa lähiaikoina!