Rock On

2020/02/20

Vanhojen lehtien kohtalo on päättyä kollaaseihin



      



Kollaasienalkuja, vain sen tiedän. Parempaa ajankulua mun mielestä tää on, ko se iänikuinen Candy Crush Saga. Se (kuten moni muukin) peli vie vain hermot. Jos jotain nollaa saa tähän sanoa, niin tarvikkeet ovat aina hukassa - ne ko ovat usein hukassa. Lisäksi vihot tuppaa pursuamaan niin ko allekirjoittanut jokaisen mummolareissun jälkeen. Mistä minä inspiroidun tällä hetkellä, vanhoista lehdistä. Mitä vanhempi sen parempi. Tosin, eniten hamuan kasaria ja ysäriä. Ei ne lähivuosikymmenetkään haittaa. Eikä haittaisi sekään, jos kunto ei ole priimaa. Silppuriin eli mun saksikäsiin päättyvät joka tapauksessa. Se on vaan boonusta, se rikkinäisyys. Saa halvemmalla ja raaskii leikellä enemmän.

Tein yhteen muistikirjoista sarjakuva-aukeaman pelkästään vuosimallin 1962 Apu-lehteä käyttäen. Taisin ostaa ne Kustom Kulturesta, jos oikein muistan. Myös Kirjamessuja ja kirppareita on koluttu vanhojen lehtien toivossa, ja sitä onnen määrää ko näkee kohtuuhintaan, halvalla tai ilmaiseksi lehtiä leikeltäväksi. Niin ko tässä kerroinkin, olen kiinnostunut vintagesta monessa muodossa jo vuosien ajan.




    



Demissä vuosimallia 2006 oli kysely missä piti täyttää mistä vuosi 2006 tultaisiin muistamaan. No, kerron: Biletanssi oli pomppiminen Lordin Hard Rock Hallelujah'n tahtiin. En silloin ollut niin suuri rockfani ko nykyisin, mutta ai että sitä ylpeyden määrää! Olihan muitakin rock-biisejä, mistä tykkäsin mutta siitä kohta lisää. Kesämusa vuosimallia 2006 oli salee Nelly Furtadon Maneater tai Christina Aguileran Ain't No Other Man. Kuitenkin, koska olin jo silloin weirdo, kuuntelin silloin radiosta Paula Koivuniemen Yöperhosta, Laura Voutilaisen Rakkautta ei piiloon saa ja Annika Eklundin Shanghain valoja. Pop, iskelmä ja disco olivat ne kovat sanat mulle - rock tuli kolme vuotta myöhemmin, vaikka silloin Maj Karman Rukous olikin kova hitti Radio Cityllä. Taisin pitääkin siitä. 

Muotivillitykset silloin olivat kaiken maailman tunikoita, hiuspantoja, helmiä, huppareita, shortseja, capreja ja ballerinoja. Ite olin siihen aikaan suuri pinkin ja sen lähivärien ystävä, vaikka muitakin värejä käytin - mutta eniten punaisen ja pinkin eri sävyjä. Venepääntie oli jo silloin kova sana - ja mitä paljastavampi sen parempi, poolokaulukset olivat no-no kaikilla tavoin. Huippukeikkoja ei ollut, en ollut mikään fanityttö silloin kenellekään - häpesin ajatustakin siitä. Eka kerta kuitenkin tuli koettua sinä vuonna, olin Lastenklinikalla neurologisissa tutkimuksissa ja niin mun omahoitaja raahasi mut Katri Ylanderin akustiselle keikalle. Jälkitunnelmat osaltani olivat hämmentyneet ja hukkasin sen allekirjoituksen myöhemmin. Voi mua, hassua prinsessaa - nykyään olisin niin otettu asiasta.

Jymyjuttu vuodelta 2006 oli kuiva kesä, ainakin jos kysytään asiaa sen ajan multa. Muistan että pidin asiasta kovasti, vaikka lehdet kellastuikin ja metsäpalojakin oli ympäri Suomen. Ilmastonmuutoksesta ei kuitenkaan puhuttu, vaan puhuttiin kasvihuoneilmiöstä - tsägällä. Myös 10-vuotispäivät, mutta se ei kosketa juuri muita ko mua ja mun perhettä. 2006 oli viimeinen vuosi, jolloin elin huoletonta lapsuutta. Sen jälkeen alkoivat ongelmat. Ja mitä tähän jymyjuttuun vielä, kyseinen sana on vähän niin ko huippuhyvä silloin 80-luvulla. Tunnistaa mistä vuosikymmenestä on kyse.



2020/02/15

Kiitos kysymästä, olen selvinpäin










    





     

Olen käynyt usein pohjalla ja yritän nousta siitä suosta aina ylös siinä yleensä onnistumatta. 

Muutokset, varsinkin jos niitä tulee paljon kerralla, ovat vaikeita. Muutoksia on tullut uuden vuosikymmenen myötä muutenkin enemmän. Mitä 2010 elin vielä visusti Kehä III:n ulkopuolella, nyt 2020 tulen p i k k u h i l j a a mutta varmasti vielä asumaan lähellä Alppiruusupuistoa. Viime vuonna menin Kustom Kultureen neljän kimpassa, nyt heistä yksi on joukostamme poissa ja toiset eivät vaan pääse paikalle. Eikä hän ole edes ensimmäinen tuttu, joka vuoden sisällä täältä lähti. Kevyitä multia, kuka menee seuraavaksi...

"Mä en aio päästää irti
Mä olen täynnä elämää
Oon tarpeeks säälinyt mä itseeni"
- Ratsia

Kirosin silloin Vicky Rostin keikan jälkeen, kuinka keikat ovat syvältä. Mutta keikkojen viihtyvyys riippuu paikasta. Baarikeikat ovat yleensä syvältä, se on karu tosiasia. Niihin ei mennä ilman seuralaista. Ainoa hyvä puoli niistä ovat kotimatkalla löydetyt panttipullot. Nyt rikastumme äkkiä, sanoo Mirette kun kerää pullosäkkiä. Ystävänpäivänä koluin kolmessa kahvilassa, näin ensimmäisessä rasistisen välikohtauksen. Tollaiset ovat ikävä kyllä joillekin arkipäivää. 


Teen parasta aikaa korttia, joka siteeraa tätä kohtaa.
Tai siis, y r i t ä n .

"Ja me kasvamme taas
Ja on hyvä olla, hyvä olla, hyvä olla
On hyvä olla, hyvä olla, hyvä olla
Hyvä olla, hyvä olla, hyvä olla
Hyvä olla, hyvä olla, hyvä olla
Hyvä olla, hyvä olla, hyvä olla
Hyvä olla, hyvä olla, hyvä olla
Hyvä olla, hyvä olla, hyvä olla"
- Hassisen Kone

2020/02/01

Rautarotan vuosi alkoi

 

Nyt aloitettiin niin sanotusti alusta.
Ilotulitukset eivät olleet oikeita ilotulitteita.
Lohikäärmetansseja oli nytkin aivan sikana.

Varustauduin todella hyvin (lue: liian vähillä kerroksilla varustautuneena), ulkona oli luultua kylmempää. Esitykset ja "ilotulitukset" olivat yllättävän kivat, ja vaikkei paikkani ilotulitusten osalta ollut paras tälläkään kertaa, nämä kuvat onnistuivat paremmin ko varsinaisena uutena vuotena. Osaltani juhlinta päättyi Hayan keikkaan, sen jälkeen olisi ollut vielä yhdet lohikäärmetanssit mutta niitten sijaan päätin jatkaa matkaa. Toisaalta, ennemmin katon vaikka 100 lohikäärmetanssia ko yhtäkään Lido Lido Lido- rallatusta.