Rock On

2018/11/29

Vielä joskus teen mitä huvittaa



     


Palataan, vaikkapa #throwbackthursdayn kunniaksi, vielä ennen joulun ja uuden vuoden juttuja ehkä menorikkaimpaan kesään, ja tarkalleen sanottuna - Maija Vilkkumaan Lintsikeikkaan jossa olin kuuluisaan tapaan eturivissä missä koen oloni mukavaksi. Tuolla keikalla pääsin yhden biisin ajaksi lavalle ja ai että olin otettu siitä. Olin kuuluisaan tapaan se "some- ja kameratyttö", ja huomattua on myös se etten siitä roolista pääse helpolla irti. Ehkä olen julkisuudennälkäinen, mutta pyrin olemaan kaikesta huolimatta se "mysteeri-Mirette" - varsinkin ko olen Tyttiksellä jo aika kuuluisa. 

"Vielä joskus mä toheloinneilleni nauran"


Oi kyllä. Olen muokannut nää kuvat jo aikakuita sitten, olen suunnitellut jo postaustakin viime kesälle, mutta kaikki se vaan jäi. Ja jäi. Ja jäi. Sitten tuli Kaivari. En viittinyt keikkapostata kahta Maija -postausta samaan kättelyyn, vaikka mie hänestä oon tykännyt jo vuosien ajan. Joten sitten se taas jäi. En enää edes muista, mikä oli ensimmäinen biisi Vilkkumaalta josta aloin tykkäämään. Mutta kuitenkin - ainakin jo 10 vuotta on tullut kuunteltua. Mitä mie silloin rallatellut Luokkakokousta faijan menopelissä, nyt leikitään Rikkinäistä sähikäistä tai pistetään hiuksiin hiekkaa

"Mutta loppuelämäni mun yks voimabiiseistäni tulee olemaan Ei."


2018/11/24

Elämäni sankarit, te muistitte mua


   

Löysin tuon tapahtuman Facebookin kautta ja mietin pitäiskö tässä osallistua vai ei. Ja sitten ko punnitsin mahdollisuuden ja uhan välillä, niin todellakin näin tuon mahdollisuutena ja päätin osallistua. Mie ko en ole yhtään alkomahoolin ystävä, joten mun "harmaa" juomani oli mustaa - elikkäs Pepsi Maxia. Ja tosin, sääkään ei kovinkaan harmaa ollut - vaan sininen auringonpaisteineen.

Mie tulin lähinnä "klassikoitten" perään, koska 1) nämä bändit ovat mulle tärkeitä, 2) en ole nähnyt niitä aiemmin. Skidinä tutustuin molempiin noista bändeistä. Mennään siihen bändiin mikä ekaksi tuli stagelle. Suurlähettiläät, joka eksyi samankaltaisten mukana kuunneltavien bändilöiden joukkoon, (kiitän SuomiPOP-kanavaa joka popitti silloin kunnon musaa eikä Vain itkua -covereita tai etunimillä varustettuja nenälaulajia...) varhaisteininä muhun iski sellainen musa kovaa suoneen ─ olihan se välietappi iskelmädisco- ja rock-aikakauden välillä. Kuuntelin Suurlähettiläitä läpi nuoruuteni, ja varsinkin Elokuun 11. ja Maailman laidalla ovat muodostunut mulle tärkeiksi.

Dingoon tutustuin jo aiemmin. Kaikki alkoi Nahkatakkisesta tytöstä ja Levottomasta Tuhkimosta, mutta Sinä ja minä tuli nopeasti mukaan muistorikkaiden biisilöiden listaan ─ olihan se yhteen aikaan jopa mun soittoääni. Lähellä täysikäisyyttä hyppäsin syvemmälle Dingon ihmeelliseen maailmaan ja loppu on historiaa. Siitä on tullut mulle yksi tärkeimmistä suomalaisista bändeistä mm. Apulannan, CMX-n ja Hassisen koneen rinnalle. Tuon kaiken ansiosta nykyään laulan melkein joka kerta Dingoa karaokebaareissa, jos haluamaani biisi löytyi listalta. No, yleensä löytyy joten elämä on helppoo, silloin ko on joku josta pitää kii. Ei tarvitsisi mennä nukkumaan itkeäkseen itsensä unelmiin... ja olen myös se nahkatakkinen tyttö, joka on nähnyt helvetin ja uskonut ihmisiin.

Mua saa poskipusutella ja halata, vaikken helpolla pusuttelekaan takaisin. Mulla on suurempia ongelmia ko sifonkihuivien puuttuminen tai se kellä on oikeus halata mua. Mua ei kiinnosta sekään esiintykö Tiktak tai ei, koska mie tiiän sen itekki  niitten keikkataival on päättynyt ties milloin. Harmaisiin klassikoihin kuuluu ehdottomasti myös Miljoonasade, Kolmas Nainen ja Neljä Ruusua, uusharmaisiin Vesterinen yhtyeineen ja Jesse Kaikuranta - joista viimeisimmän olen nähnyt neljä vuotta sitten kahdesti - eri tilanteissa, mutta kuitenkin. Näitä melankolisia, harmaan teemaisia bändejä ja artisteja löytyisi vaikka millä mitalla. Tästä Harmaimman päivän soittolistaan.

Valotaideteos oli erilainen mitä odotin, mutta kaikesta huolimatta se oli hyvännäköinen teos kulturellin silmin katottuna. Uusharmaat eivät olleet niin mielenkiintoisia ko odotin, syystä tai toisesta. En juuri koskaan kuuntele Karri Koiraa ja olen nähnyt Elan jo Helsinki-päivän konsertissa. Kahdesti. Joten otin vain haluamaani kuvat ja lähdin lipettiin kesken molempien keikkojen ─ miks odottaa turhaan? Otinpahan kuitenkin ilon irti altaissa, vaikka poistuinkin paikalta jäätyneenä ja väsyneenä ─ mutta tyytyväisenä.




2018/11/20

Harmaata näkyy muualla ko taivaissa



 


Tämän piti olla vuoden harmain viikonloppu. Luontoäiti päätti kuitenkin sanoa tilastoille "ähäkutit" ko aurinko alkoi paistamaan vieläpä kahtena päivänä putkeen. Aamulla heräsin niin kirkkaaseen auringonpaisteeseen, etteivät verhot auttaneet mua sen tulenlieskoista. Epäonni vaihteeksi taas kolkutti mua takataskussa, ko mun puhelin teki tepposet. Siitä tuli hetkittäinen harmaus, mutta muuten mulla meni viikonloppu aika jees. Ei kotibileitä pahoittamassa mieltä, voin hengähtää tyytyväisenä. Olin keikalla, josta seuraavassa postauksessa lisää. Olin seuraavana päivänä kävellyt Rajaskassa ja eksynyt sinne, koska jätin mun puoliksi hajonneen romuni mökille - tarkoituksella. Nälän ja väsymyksen iskettyä ei enää viittinyt suunnistaa, koska muuten oisin löytänyt itteni vielä Haakonin Pasilasta. Nimimerkillä omistan olemattoman suuntavaiston, ja se sain huomata tällöin miten surkea se onkaan...

Joulu lähestyy pelottavan nopeaa vauhtia, mutta päätin että aion ottaa suht lungisti kaikesta tästä hässlingistä huolimatta. Joten nyt tänne ei ole tulossa joulu-, ei edes adventtikalenteria, mutta muuten perinteet jatkuvat. Sen näätte sitten muutaman viikon kuluttua.