Rock On

2016/01/04

Neljäs kerta Senaatintorilla uutena vuotena

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Viimeiset puoli viikkoa lomaa ja sitten paluu koulunpenkeille edessä. Viikonloppu meni ei-mitään tehdessä, joka on tavallaan hyväkin juttu, sillä edessä on taas vilkas viikko. Ens viikosta kerron tarkemmin sitten ens viikolla, tietty. Suunnitelmassa on kuitenkin valokuvausta, bileet sekä LUX-tapahtuma.



Viime viikko oli keskivertoinen. Alkuviikolla en ole tehnyt muuta ko kierrellyt kaupoissa ja sängyllä. Ainoat kaverit, joiden kanssa juttelin olivat muutamat koulukaverini sekä pari muuta - lähinnä Facebookin kautta.





Alkuviikon jälkeen, uudenvuodenaattona, ohjelmat kävivät melkein päällekkäin. Ja matkakortista loppui arvo kesken - joten en olisi päässyt Senaatintorille, ellei mulla olisi ollut sattumalta käteistä mukana. Senaatintorilla taas oli miehiä yrittämässä mua, mutta sisukkaasti kieltäydyin jokaisesta ehdotuksesta.






Lisäksi yks pedobear oli koko illan parin sentin päästä musta, ja muut lähellä olleet huolestuivat. Vartijat eivät mahtaneet mitään, mutta onneksi ne saivat sentään talutettua piripäät ja känniääliöt muualle päätä selvittelemään. Ensi vuonna meen Senaatintorin pirskeisiin jonkun kanssa. Onneksi pääsin sentään eturiviin ja sainhan hyviä kuviakin kamerani vähäisestä akusta huolimatta.





Viimeisimmät sanani vuodelle 2015 olivat: "Hei hei 2015, ei jää ikävä". Mun unirytmini on aivan päin persettä. Olen kirjoittanut tätä postausta läpi aamuyön pikkutuntien. Onneksi mun koulu alkaa vasta torstaina.

Mites teidän uuden vuoden vietot sujui?

2 kommenttia:

  1. Vau ompa upeita rakettikuvia! Mun uusivuosi sujui poikaystävän ja hänen perheen kanssa yhdessä, ns. perinteistä uutta vuotta viettäen:)

    VastaaPoista

Onko asiaa? Hyvä.
Vastaanko? Kyllä.

Mutta muista, lähetä vain sellaista palautetta jollaista sie myös mahdollisesti kestäisit.