Rock On

2015/11/26

Vähän niin ko varattomana Lintsillä olisi

Marraskuu on lopuillaan ja vuosi 2015 voiton puolella. Minä kirjoitan tätä tekstiä punaisessa outfitissa, ajatuksena uutta piirustusta aiheena mun mielenkiinnonkohteeni ja odotellessa arkeen paluuta. Sitä ko ei tule tapahtumaan vähään aikaan, sillä kuulin, ettei mulla ole asiaa Tyttiksen avoimeen koko loppuvuonna. Kuviksessa ja Kokkiksessa voin onneksi käydä.


Viime viikonloppu meni aika menorikkaasti. Kävin kaverini 20-vuotispäivillä ja seuraavana päivänä kuvasin Aleksin joulukatua. Mun piti mennä niihin avajaisiin, mutta lopulta tulin sitten puoli tuntia myöhässä Pajusen valonsytytyksestä. Mutta kuvaukset kestivät kaksi vaivaista tuntia ja tulin kotia sitten toinen käsine hukkuneena. Joulukatukuvat tulevat johonkin kalenteriluukkuun, en kerro vielä mihin. Enhän minä edes tiedä asiaa itekkään, vielä.

Alkuviikko meni aika hyvin, vaikka mukana onkin niitä rusinoita. Mä olin kaverini kanssa kuvaamassa kotini lähistöllä ja Itiksessä. Ulkona kuvattiin mun jo vakioksi tulleita valomaalauksia ja täysikuita. Itiksessä kuvasin materiaalia joulukalenteriin ja käytiin pirtelö-kaakaolla mun vakkarikahvilassa Ciao! Caffessa. Tiistaina käytiin pikaisesti vakkariravintolassani Burger Kingissä ja se olikin sitten muuten tylsän päiväni kohokohta.


Keskiviikko olikin tekemistä täynnä. Tein magneetteja Tyttiksellä ja kalenteria koulussa. Kalenterissani on suomenkielisten nimien lisäksi kuukausille koltankieliset vastineet, viikkoa ja päiviä en tilanpuutteen takia ole pystynyt laittaan ko yhdelle kielelle. Jos kiinnostaa saada tekemäni kalenterini PDF-muodossa, voi kysystä suoraan multa.

Tänään sain julkaistua vihdoin ja viimein mun koulussa tehtyä videota ja esittelen sen nyt teille. Lisäksi voitin joulukortti-ideallani jopa kolmosvuoden opiskelijat ja mun tekemä joulukortti tulee menemään monille kouluni yhteistyökumppaneille. Viikonlopuksi on luvassa jälleen kerran tekemistä, koska silloin mua kutsuu pikkujoulut kavereiden kanssa. Portfolioon on myös luvassa päivitystä, ko viimeksi sitä päivitettiin kesällä.

2 kommenttia:

  1. tää ulkoasu ei oo ihan mun mieleen mutta tykkään siitä, että tää on varmasti just sun tyylinen ja ainakin erottuu massasta!
    toi efekti on siisti ku menee noitten ylävälilehtien päälle, tykkään! noi valokuvat on kans cool :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ymmärrän kyllä, jos mun ulkoasu ei miellytä läheskään kaikkia, hyvin erilainen ko se on verrattuna moniin muihin blogeihin. Mä ko olen jo luonnossa toisia vaikeasti tavoiteltava ja miellyttävä; harva saa musta otteen.

      Kiitos!

      Poista

Onko asiaa? Hyvä.
Vastaanko? Kyllä.

Mutta muista, lähetä vain sellaista palautetta jollaista sie myös mahdollisesti kestäisit.