Rock On

2020/08/04

Nimensä veroinen keikkakokemus

"Voitte olla varmoja siitä että 70-75% varmuudella en tule tuohon tapahtumaan enää koskaan. Oikeasti, en ole ikinä nähnyt niin kaoottista tapahtumakokonaisuutta ko mitä tänään näin. Aitoja kaatui moneen otteeseen, olin varanippusiteenä ja porukka pogosi ko vuosi olisi 1980."

- minä, 2020.08.01.-02. välisenä yönä



   

Kävin Tuusulan Närkästysjuhlissa lauantaina Maran kanssa. Törmäsin siellä myös tuttuuni Minjaan. Alussa meno oli rauhallista, ja siellä esiintynyt virolainen bändikin hehkutti asiaa. Artistivalikoima oli siellä hyvä. Olen nähnyt Hennan & Houreet (tsek, tsek, tsek, tsek) ja Pää Kiin (tsek) aikaisemminkin, Kivesveto Go Go (tai Kikkeliveto, niin ko ite sanon) oli hyvä lisäys nähdyt artistit- listalle. Viime kerralla sain vain pari julkaisukelpoista kuvaa Pää Kiistä, koska se bändi haluaa esiintyä aina viimeisenä ja tekniikka tökkäsi. Mutta tällä kertaa muissa asioissa oli häikkää.

Aitoja hajosi, jouduin olemaan varanippusiteenä ja keskittymään keikasta selviytymiseen keikasta nauttimisen sijaan. Suojelusenkeleitä oli varmasti matkassa, koska suurin vahinko olivat skraidut ja mustelmat kaikissa mun varsissa sekä pieni ratkeaminen mun hupparin vasemmassa taskussa. Tietty reppu ja jalkani tulivat kuraan, mutta ne saa aina pestyksi. Paluumatka tapahtui koronalingossa.

Tässä on kuvia vain niistä bändeistä, joita olen ite odottanut. Mun valokuvaus-Instaan tulee monipuolisemmin artisteista ja lisämateriaalia täällä jo nähdyistä artisteista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Onko asiaa? Hyvä.
Vastaanko? Kyllä.

Mutta muista, lähetä vain sellaista palautetta jollaista sie myös mahdollisesti kestäisit.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.