Se oli siinä - kävelyn ja ihastelun osalta! Nyt on kuvien purkauksien aika, ja täältä tullaan!
Menomatkalla oltiin liiankin pitkään kannella, ehkä. Aurinko porotti taivaalta molempina päivinä, oli lämmin ja pärjäsin aika lailla koko matkan ilman pitkähihaista. Ainoastaan toisena päivänä mun piti viiletellä verkkatakissa. Lauloin molempina päivinä karaokea, toisena päivänä niin että ääni oli sitten käheänä. Molemmilla matkoilla nukuin huonosti, menomatkayönä nukuin vain pari tuntia - hyvä jos sitäkään. Kävin silti maissa, joista kerron lisää seuraavassa osassa.
Paluumatkalla sain mukavan yllätyksen uintireissulta ko sirkustaiteilija alkoi esiintymään. Ei siinä auttanut muu ko juosta hytille ja hakea kamera. Se oli sopivasti alkamassa ko pääsin paikalle. Pitäisin sirkusesityksistä kyllä enemmänkin ellei osa sirkuksista suosisi eläimiä. Ne eivät kuulu sinne, vaan ne kuuluvat mahdollisimman luonnollisiin olosuhteisiin.
Sain matkamuistoksi krääsän ja kuvien lisäksi rakkulaiset jalat.
Laastari on komppis näissä tilanteissa.
















Hienoja kuvia.
VastaaPoistaKiitos, kuka lienee oletkin. :)
Poista