Kiitos näistä vuosista

Olenkin jo muualla somessa sanonut tästä, mutta en ole kiireiden vuoksi saanut tätä postausta aikaiseksi uunista ko vasta nyt. Mun elämä on täyttynyt kaikella muulla, mutta täyttyköön. Vaikka olenkin perustanut tämän blogin vasta vuonna 2014, olen tehnyt eri blogeja aina vuodesta 2010 saakka - josta melkein kaikki lopahti vuoden parin jälkeen. Vuosia ja vielä kerran vuosia olen jahkaillut tätä samaa litaniaa. Lopettaa, ei lopettaa, lopettaa, ei lopetakkaan. Mutta nyt jos koskaan, on aika päästää oman elämäni uppoava laiva oman onnensa nojaan. Jättää vaan muistoksi kaikista niistä nuoruuden vuosista, mitä olen saanut kovalla vaivalla aikaseksi. Harvalla sivulla on tullut tehtyä niin pitkään asioita niin ko täällä on tullut tehtyä. 

Vuosi oli 2015 ko aloitin ahkerasti bloggaamisen, ja siitä on kiitos osittain mun silloisen kaverini Jennin. Sittemmin olen bloggaillut mm. Miipan vanavedessä. Mikään suuri bloggaaja en koskaan ollut, parhaimmillaankin ollut vaan jotain 50 (ja risat lukijaa), mutta siksi kai olen saanut juuri niitä postauksia joita olen halunnut tehdä sen sijaan että on pitänyt nojautua yhteistöihin. Mutta kaikkea ei voi saada. Tosin yhteistyöt ois tuonut vaan turhaa stressiä, yhtäkin yhteistyöprojektia (Runotorstai) yritin hoitaa muutama vuosi sitten, mutta se meni päin härän persettä ja se on suurimmaksi osaksi omaa syytäni. Mua suoraan sanoen hävettää se, että olen ollut niin paska ylläpitäjä siltä osin. Oma runoblogikin lopetti kaikessa hiljaisuudessa jo viime vuoden puolella, ja olihan mulla kolmaskin blogi joka lopetti yhtä nopeasti ko se aloittikin. Yhteistyötä Runotorstain kanssa aloitin tekemään lähinnä siksi, että olin silloin yksinäinen. Mutta sitten ko aloin olemaan enemmän kavereiden kanssa ja silloinen läppärikin pimahti lopullisesti ni tunnukset sinne hävisi läppärini mukana.

Vaikka yhteistyöt oli ja meni sekä läppäreitä hajosi, ni bloggaaminen jatkui. Vuosia. Milloin suurella tarmolla, milloin piti pitää melkeinpä hengityskonetta blogilleni. Naurattaa, mutta en ollut valmis silloin luopumaan omasta lapsestani. En halunnut pitää edes taukoja, sillä pelkäsin että lukijoita hupenisi. Ratkaisin ongelman lopulta sillä, että jossain vaiheessa poistin lukijagadgetin blogista. Vuosia kului, kunnes tuli toinen korona-aalto jonka myötä bloggaaminen viimeistään alkoi tuntumaan suorastaan väkinäiseltä. Viimeisen vuoden ajan olenkin pistänyt tänne lähinnä valokuvia ja runoja, yhdistellyt täten mun kahta blogia, mutta se ei riittänyt. Blogimaailma on kuollut, ja mun pitäisi niellä se fakta. Kaikki ovat eksyneet Instagramiin, ja Bloggeriin tulen eksymään itekki täst'lähin lähinnä nimipäiväprojektin takia. Mun valokuvailut löytyy jatkossa täältä.