Kuvat musta: © Miipa
Melkein kaksi kuukautta ko julkaisin tänne viimeksi. Kaksi. Kuulostaa utopiselta, mutta näinhän se on. Kovinkaan hyvin ei ole mulla mennyt, joten en ole sen takia viitsinyt kirjoitella tänne. Paljon on tapahtunut. Kävin muutamaan otteeseen kehvelöimässä. Nyt se meinataan riistää pois, joka on tosin ymmärrettävää. Suunnitteleilla on ollut myös monia valokuvausreissuja. Nekin meinataan riistää pois.
Kaikilla ihmisillä ei vaan ole omaa pihaa, mahdollisuutta etätöihin tai sitä kultaistanoutajaa kusetettavana. Eikä turvallinen kotikaan ole itsestäänselvyys. Täällä on yksi tyytymätön kansalainen jonon perälle, olkaa hyvät! Enkä ole muuten edes ainut. Tartten kunnon happihyppelyn, jos sellaseen menen. Ei se pihalla tai partsilla kökkiminen ole mitään. Olen jo niin paljon sisällä, ko mahollista. Se välillä kuormittaa. Hyvinvointini on muutenkin vaakalaudalla.
Entistä synkempi somekulttuuri ajoi mut siihen pisteeseen, etten viitti kertoa kovinkaan yksityisiä asioita julkisesti. Esimerkkinä: Tiktokissa mulle on viljelty retardi- ja nistihuutoja, ja niitä mun ei tartte kestää. Lopulta poistin kommentointimahdollisuuden, eikä mulle ole tullut mieleen palauttaa sitä Veetien leikkikentäksi. Onneksi: Voin blokata ne, toista se on reaalimaailmassa. Voin kertoa yhden esimerkin yhdeltä kurjatsägäiseltä perjantai-illalta. Pari Veetiä pummasi multa röökiä, eikä ne lopettaneet ennen ko uhkasin heiltä stevareilla. Ne lähti mäkeen ja meikä puolestaan vitutusmusiikin ääreen. Jos Rammstein, Korn ja kumppanit eivät auta, sitten on kyllä tosi paha olla.
Zoomin työpajat ovat onneksi tuonneet jotain hyvää sisältöä tähän kurjuuteen. Niitä ei hallitusviisikko voi riistää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Onko asiaa? Hyvä.
Vastaanko? Kyllä.
Mutta muista, lähetä vain sellaista palautetta jollaista sie myös mahdollisesti kestäisit.
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.