Rock On

2020/10/08

Tää kaikki sattui liian lujaa pieneen enkeliin

"Oloni ei ole juuri parantunut viime postauksesta, en osaa pitää lupauksistani kiinni. Petin komppiksiani, itseäni, mun ämpärilistaani ja jopa terapeuttejani. Toisinaan tuntuu siltä, että musta on saatu tarpeeksi. Kohdellaan ko nukkea, jota tarpeeksi käytettyään heitetään pihalle. Enkä ihmettele. Olen ollut aika paskamainen viime aikoina. Enkä osaa pyytää edes apua, vaikka olen siinä rajalla, voinko olla vapailla jaloilla vai pitääkö mun mennä hoitoon? Tätä oloa on kestänyt liian pitkään, ja mä en voi enää seisoa omilla jaloillani. Tää syyskuu on ollut vaikea, niin vaikea, etten jaksanut edes kuvata."

-minä, 2020.09.26.





   


Paloin loppuun, mitä vielä? Sairastuin, ja oon sen takia viime viikon ja vähän päälle nököttänyt karanteenissa. Okei, olen kurkkukipuisena joutunut hakemaan mäkkisapuskaa, mutta sen jälkeen olen turvautunut muitten apukäsiin. Nyt korona-aikoina ei ole asiaa kauppaan edes pikkunuhassa. Kuvitella, että vielä viime vuonna olen mennyt flunssaisena keikalle ja meet and greeteihin. Nyt ei auta muu ko odottaa, ja odottavan aika on niin pitkä. Kirosin yhtenä päivänä, että haluaisin rauhoittavia jotta voin vain nukkua nämä päivät pois. Kestin ensimmäisen aallon esimerkillisesti, mutta toinen aalto ei alkanut niinkään. En ole elokuun jälkeen käynyt keikoilla, tosin niihin meneminen on näinä päivinä aika edesvastuutonta, niin paljon ko niitä ikävöinkin.

En ole kuvannut ennen tätä päivää ollenkaan tänä syksynä. Kuvitella, en ole koskenut mihinkään kameraan koko syyskuussa. Mun piti kyllä kuvata jo viime viikolla, mutta arvaten se siirtyi. Melkein siirsin sen ensi viikolle, mutta Ripe kutsui mut kylään edellisenä päivänä joten ajattelin että hoidetaan tää tässä samalla, me ko asutaan samoilla nurkilla. Kuitenkin olin sen verran vastuullinen, että hoidin kylillä vain pakolliset jutut enkä jäänyt horttoilemaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Onko asiaa? Hyvä.
Vastaanko? Kyllä.

Mutta muista, lähetä vain sellaista palautetta jollaista sie myös mahdollisesti kestäisit.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.