Rock On

2019/10/10

Vihreää valoa, kaikki mielet mukana

Vieläkin nämä sanat muistuu päähäni, vaikka tästä onkin jo vuosi. Sinä lokakuisena iltana, siniliiloissa olin marssinut vihreiden seassa mielenterveysmarssissa. Pariin otteeseen ollut itsekin megafonin ääressä. Menin tuonne hetken mielenjohteesta, jonka takia värimaailmani oli väärä. Pistän nyt opiksi, ja tänään aion kulkea vihreissä. Tänään ei ole Mind Pridea, mutta sen sijaan Oodissa on muistettu tätä päivää. 

Luulin hukanneeni ne lopullisesti johonkin bittiavaruuteen, mutta sitten joku maanantai-ilta löysin nämä kuvat. Kannattaa siis kattoa ne raakakuvat.








Jo nuorena tyttönä mun mieleni on järkkynyt. Jo pienenä musta tiedettiin, että mie en ole mikään normaali. Olen vieläkin peruskoululaisen tasolla tietyissä asioissa, ja luulen että pysyn sellaisen tasolla. En kuitenkaan ole virallisesti "kehari", ja en todellakaan halua että kukaan menee sanomaan mua siksi tai "ryssäksi". Se on sama jos menisit sanomaan ylipainoista, tai kohdallani normaalipainosta, läskiksi. Tai ihan ketä vaan rumaksi. Mua on kiusattu vuodesta 2006 and counting, ja suurin osa tapahtuneesta koulu- ja nettimaailmassa. Se on saanut rumat kasvonsa jo alakoulun vuosina. Ensiksi kiusaamiseeni osallistuivat ohjaajat, ja lopulta siihen osallistuivat myös muut oppilaat. Tiedätte kai Jokelan ja Kauhajoen tapaukset?

Munkin mielessä kävi koulun räjäyttäminen, vaikka tiedän että siitä seuraisi vain hallaa. Vielä nykyäänkään en uskalla mennä lähellekään alakouluani, joka sijaitsee Ojamolla, koska sen ja sen lähistön näkeminen pilaisi mun päiväni. Tämä postaus on ensimmäisiä kertoja, ko kerron alakouluni sijainnista omalla naamallani. Yläasteella ja amiksen vuosina kiusaaminen jatkui. Kiusaaminen on syy, miksi olen jäänyt useasti sairaslomalle. Monesti on käynyt mielessä, että luovuttaisin. Ei käy, vaikka mut on kirottu jo ennen ko Coco Jamboo alkoi soimaan radiossa.

Kaikesta tästä nollaitsetunnosta huolimatta, valoa on tunnelin päässä. Siitä huolimatta, vaikka netti on pilattu öyhöttäjien kommenteilla. Siitä huolimatta, vaikka kusipäitä on moni nurkka täys. Nämä mind pridet ja mielenterveyspäivät ovat tärkeitä, vaikka kokoomuspellet ja persut öyhöttääkin että meidän pitäisi mennä töihin. Täällä on yksi, jolle aamuherätykset ovat useimmiten mahdottomia. Lusikat eivät vaan riitä työelämään, ja vielä ko viikonloput ovat yleensä täynnä ohjelmaa.







Tältä masennus näyttää omalla kohdalla. Panostautuminen päivän asuun ei ole siitä parhaasta päästä, kuvanottoa edellisenä päivänä tapahtui ikävä välikohtaus jonka takia murruin pahemman kerran. En kyennyt menemään tuona päivänä kouluun. Oli korkean kynnyksen takana saada edes muutama kuva musta. Yleensä kuuntelen huonompina jaksoina raskaampaa tuotantoa ja huudan itsekseni. Olen taipuvainen itsetuhoiseen käytökseen silloin eikä toivoa ei juuri ole. Kuitenkin noi kaudet normalisoituvat, ennemmin tai myöhemmin.


Onko teillä huonoja kausia, jolloin ei tekisi mieli mennä mihinkään?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Onko asiaa? Hyvä.
Vastaanko? Kyllä.

Mutta muista, lähetä vain sellaista palautetta jollaista sie myös mahdollisesti kestäisit.