Vähän kaksijakoiset fiilikset ovat jääneet tästä päivästä. Tulin tänne hyvillä /neutraaleilla fiiliksillä. Pidin eläimistä, pidin että sain mahdollisuuden tehdä asioita mitä yleensä kaupungin lapset eivät tee. Sain mahdollisuuden ruokkia alpakoita ja pupuja sekä nähdä elämäni harvoja kertoja pupuvauvoja. He olivat vain muutaman päivän vanhoja, eli vastasyntyneistä oli kyse. Eläinvauvat ovat muuten tosi söpöjä, varsinkin vastasyntyneet sellaiset. Mutta mua ärsytti, ko meitä retkeläisiä kohdeltiin ko jotain alakoululaisia - jonka takia mulle alkoi tulee pahoja muistoja mieleen. Joka päivä kapinoin yhteiskunnan normeja vastaan. En ois saanut kuvata ko tiettyinä aikoina, en totellut. Toin omia eväitä, vaikka en ois saanut. Kannoin laukkua mukana, vaikka ei ois pitänyt. Sellainen holhoaminen ärsyttää mua todella paljon, ja siksi poistuin aika katkerin fiiliksin. Sain pidettyä tunteeni kurissa onneksi sen retken aikana, mutta Stadiin palattuani kaikki vain purkautui ulos - toisen vastoinkäymisen jälkeen. Väsyneenä tunteidenhallinta on nollilla. Ahdistuksen täytteisenä meninkin nukkumaan jo ennen puoltayötä.
"Turha mulle on vasikoida, ko et sie kuitenkaa muuta saa ko pahaa mieltä loppuillaksi."
⎼ minä, 2019.06.11.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Onko asiaa? Hyvä.
Vastaanko? Kyllä.
Mutta muista, lähetä vain sellaista palautetta jollaista sie myös mahdollisesti kestäisit.
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.