Rock On

2019/04/12

Ja tässä sitä ollaan taas vaalibileissä




Hukkasin itteni. Oli pakko ottaa navigaattori, koska muuten oisin harhaillut loppuillan Jokiniemessä. Heti alkajaiseksi mua luultiin mielisairaalasta karanneeksi, koska tulin paikalle aika hätääntyneen oloisena. Mut rauhoitin itteni aika nopsaan, ja odottelin ensimmäistä artistia. Samuli Edelmannin takia tulin, mutta hän esitti lähinnä Suoran Lähetyksen kanssa "kaaleen lauluja". Ei ollut sellasta mitä odottelin, mutta oli kivaa silti. Mun piti lähteä tuon jälkeen, mutta päätin jäädä pidemmäksi aikaa, koska muuten tää olisi jäänyt aika tapahtumaköyhäksi ja yksipuoleiseksi. 

Olin aika okei räp-osastolla. Jeremien kanssa sain esittää duon, jolloin yleisö snadisti nauroi tilanteelle. Mutta mitäpähän artistit eivät tekisi, varsinkaan sellaisissa pienissä paikoissa mitä tää Vernissa muun muassa on. Hassan Maikal on jo tuttua kauraa Sun puolella -pippaloista. Seksikäs-Suklaa ei ollut niin energinen ko odotin, mutta senkin biisit olivat ihan jees. Kuitenkin aloin väsyä ajan myötä.

Kiinnostus lopahti. Kyllä mie vielä tanssahtelin hetken vielä, mutta sitten nälkä ja väsymys ilmoittivat tulostaan ja näin päätin marssia pois paikalta. Paluumatka sujui paljon paremmin enkä tarvinnut mitään navigaattoria Dixin löytämiseen. Vielä pari tuntia lähdön jälkeen kärvistelin nälässä, koska oli "parempaa" tekemistä. Tää oli tässä, nää vaalibileet tältä kertaa varmaankin. Seuraavaksi pitäis vaan mennä äänestämään niin saan oman ääneni kuuluviin. Ellen ole jo äänestänyt. 

Ja se mun ääni,


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Onko asiaa? Hyvä.
Vastaanko? Kyllä.

Mutta muista, lähetä vain sellaista palautetta jollaista sie myös mahdollisesti kestäisit.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.