Rock On

2018/09/13

Puhutaanko vähän vaatteista?



Synnyin "sopivasti" pikamuodin aikakauden alkuun, ja se valitettavasti on näkynyt munkin vaatteiden kulutuksessa. Kuitenkaan ne eivät koskaan roskiin ole päättyneet, vaan UFF-n laatikkoon. Läpi lapsuuteni ja nuoruuteni olen etsinyt sitä oikeaa tyyliä. Skidinä kuljin joko vanhanaikaisissa, rikkinäisissä tai liian pienissä kledjuissa. Teininä tyylit taas vaihtuivat ko sukat; milloin sitä kuljin massateinin tyylillä, milloin taas olin ko pahemman luokan poikatyttö. Kirpparit olivat siihen aikaan mielestäni saastaisia mestoja, jonne meno hävetti. Tosin, mua hävetti mennä moniin muihinkin vaatepuljuihin koska mulla oli siihen aikaan erittäin huono itsetunto. En kehdannut mennä niihin, koska "mulle naurettaisiin jos mulla olisi kirppiskledjuja" ja "vain uutena löytyy kivoja kledjuja". Ironista sinäänsä, mullei ollut siihen aikaan ketään keittenkä kaa oisin hengaillut. Äitini mielipiteillä oli tosin vaikutusta, hän ei oikein ole kirppisihmisiä vaikka hän muutenkin onkin ns. ekohippi. 

Ite olin parikymppiseksi saakka himo- ja tunneshoppailija, aika lailla siihen saakka kunnes muutin omilleni ensimmäiselle mökilleni ja vähän päälle. Sitten vaatteidenostelut vähenivät, vaikka ulkonasyömisriippuvaisuus jäikin. Aika lailla viimeisen lukuvuoden aikana aloin heräämään todellisuuteen - siihen todellisuuteen että olen jämähtänyt vuoteen 2016 niin käytökseltä, rahankäytöstä ko hiustenväriltä. Tajusin tän jo syksyllä, mutta kaikki tämä eskaloitui viimeistään tammikuussa ko rahani loppui ja olin suurimman osan viikosta yksin.



Tänä vuonna aloin karsimaan kledjuja kovalla kädellä, ei siinä ettenkö olisi veivannut niitä hyväntekeväisyyteen jo aiemmin. Hyvänä esimerkkinä vuosi 2016, jolloin Tulivuoren -mökiltä seilasi eteenpäin peräti kuuden ison muovipussin edestä kledjuja ja kenkiä. Käytän metodia "jos vähänkin tuntuu, ettei tää tunnu enää hyvältä - luovu vaikka se olisi vaikeeta". Aina tää ei toteudu, mutta useimmiten kyllä. Luopuminen on välillä tuskallista, välillä suoranainen helpotus - vähän niin ko nostais painavan repun pois selästään. Vaihtobileet ovat hyvä tapa sanoa hei hei vanhoille rytkyille. Hyväntekeväisyydellä on tottakai hyvä ratkaisu, mutta niitten UFF-n lootien pitäisi olla ns. viimeinen ratkaisu.

Ihan vaan siksi, koska ne kledjut eivät mee hyväntekeväisyyteen vaan UFF-n myymälöihin. Olen nähnyt yksi marraskuinen iltapäivä mun vanhan nalleni Itiksen Kierrätyskeskuksessa, yhtenä heinäkuisena päivänä puolestaan vanhan tuubitoppini Itiksen UFF-ssa ja yhtenä päivänä jonkun jätkän päällä puolestaan äitini vanhan svetarin. Ihan ko mie en tajuaisi näitä asioita. Se etten loista näissä ÄO-n kotitesteissä ei tarkoita ettenkö tunnistaisi tavaroita ja kledjuja jotka olivat joskus meiän. Mulla ja mun komppiksilla on kledjuja jotka olivat joskus jonkun muun. Ja näin taitaa olla monella teistäkin.



Se on okei ostaa kirppiksiltä. Erittäin okei itseasiassa, koska mie en ainakaan haluaisi tukea noita ahneita ketjumyymälöitä eikä mulla ole toistaiseksi varaa niihin eettisesti tehtyihin kledjuihin. Kattokaa kledjujenne valmistusmaita. Onko siellä Made in Bangladeshiä? Jos ostit käytettynä tai kauan aikaa sitten asiasta oppineena, saat asian anteeksi. Omastakin vaatekaapista löytyy epäeettisesti tehtyjä kledjuja, jotka ostin kaksinaamaisena ja erittäin epävarmana teininä. Sitten sain aikuisiällä tietää että Bestsellerin ja H&M-n myymälät polttavat niitä kledjuja, joita ei saada myytyä ja joita kaiken lisäksi tehdään kurjissa olosuhteissa. Siihen loppui Menkkahaukasta ostelu ko seinään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Onko asiaa? Hyvä.
Vastaanko? Kyllä. (28.6. - 14.7.2018 välisenä aikana olen reissussa, joten vastaaminen saattaa tuolloin kestää)

Mutta muista, lähetä vain sellaista palautetta jollaista sie myös mahdollisesti kestäisit.