Rock On

2018/01/15

Tyylimatka alkakoon: Tyttö lastenkengissä

Aloitetaan lukuvuodesta 2008-2009, ekalta vuodelta jolloin mulla oli kamera. 

Olin tuolloin 12-13-vuotias, tyyli vielä lastenkengissä. Inspiraation lähteinä oli lähinnä mukavuus, äidin vaatekaappi ja värisilmä sekä halpahallin vaatelaarit. Lisäksi kledjut olivat rikkinäisiä, lapsellisia ja pari kokoa liian pieniä koska ostin kledjuja vielä alkuvuodesta lasten/nuortenosastolta. Vasta 13 vuotta täytettyä siirryin aikuisten kokotaulukkoihin, tyylini kulmakivet tosin pysyivät samoina seuraavaan vuoteen saakka. Lempikauppani oli Seppälä, muualta ostin harvoin.

Viimeiset päiväni ilman kameraa. Olin tässä isotätini hautajaisissa. Kuulemma en ollut kovinkaan nätisti siellä, ja sen näkee mun pullaposkistakin...

Lasten kengissä koko likka. Toisessa kuvassa olin pulkkamäessä ja toisessa olin menossa Selloon. 

Olin suosinut värikkäitä kuviollisia toppeja ja huppareita etenkin loppuvuodesta.

Vielä kesällä tosin käytin myös vähän muutakin...

Mulla oli pottatukka, koska en enää jaksanut niitä pitkiä, mitä mulla oli vielä talvesta. Harmi että harva kuvista on enää tallessa. Muistan kyllä että monet pilkkasivat mun tyyliäni. En yhtään ihmettele miksi, olihan lapsille tarkoitetut lettipinnit aika harkitsematon päätös. Varsinkin koulukuvassa...

Millaiset tyylit teillä oli vuosina 2008 ja 2009?

2 kommenttia:

  1. Voi, 2008-2009, yläastevuodet :D Aika jäätävää ajatella, että kymmenen vuotta sitten olin kasiluokalla! Mulla oli yläasteen lopussa kauhea kriisi sukupuoleni kanssa, ostin ainoastaan miesten vaatteita, leikkasin hiukseni lyhyiksi ja hain yhteishaussa autoasentajakoulutukseen :D Nyt sitä vain miettii, miten hukassa pieni ihminen voikaan itsensä kanssa olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Itekki oon ollu jo näinä (ja myöhempinäkin) vuosina hukassa. Se näkyy jo useista tyylimuutoksista, jotka kuuluvat kyllä usean teinitytön elämään tunnepurkauksien ja paiskovien ovien ohessa. :D

      Poista

Onko asiaa? Hyvä.
Vastaanko? Kyllä.

Mutta muista, lähetä vain sellaista palautetta jollaista sie myös mahdollisesti kestäisit.