Rock On

2018/07/01

Tyylimatka, osa kuusi: Täysikäisyyttä kohti


Viimeistä osaa Tyylimatkasta mennään, koska kaikki loppuu aikanaan. (no okei, jatkan ehkä joskus muutaman vuoden päästä) Nyt mennään vuoteen 2014, eli viimeistä vuotta alaikäisenä. Pahoittelen eräiden kuvien laatua, se on kuvapankkini syytä enkä mun! Tää vuosi oli myös ensimmäiseni nyksäblogini kanssa. Edellisiin vuosilukua klikkaamalla! 2008-2009 // 2010 // 2011 // 2012 // 2013


 
Alkuvuonna tyylini oli aika lailla samanlainen ko edellisenä vuonna, elikkäs löysiä t-paitoja ja yli-isoja pillifarkkuja. Sekä kauluspaitoja, välillä oli huppareita ja neuletakkeja. Näytin myös samannäköiseltä ko silloin. Ainoastaan rannekorut ovat hävinneet ranteista, eli ns. riisuttu malli viime vuoden tyylistä. Kevään ja kesän aikana tyylini sai tyttömäisiä twistejä, ja ne liian isot pillifarkut alkoivat jäämään pois aktiivityylistäni. 

Lisää kuvia Suomenlinnan kesäreissusta täällä!
(vieläkin oon pirun tyytyväinen niihin kuviin)
   
              
Loppuvuonna kokeilin sitä mihin suuntaan sitä menisi tyyliään kehittämään. Niin ko jotkut ehkä tietääkin, värjäsin fledani synttäreiden tienoilla vaaleaksi ja lisäksi aloin kehittämään tyyliä nykyiseen päin. Ns. soft grungen lisäksi kokeilin ns. biletyttölookkia, joka oli hetken humputus arkielämässä. Vaihdoin pillifarkut edgyihin lökäpöksyihin. "Joululahjaksi", juurikasvun tultua vastaan, värjäsin tukkani pinkiksi. 


Jos 2015 vuodesta lähtien olevat päivänasut kiinnostavat,
käy kattomassa esim. nämä postaukset:
Vuoden 2015 päivänasuesimerkki
Vuoden 2016 mielestäni paras päivänasu -postaus (muu ko luetuin)
Vuoden 2016 luetuin päivänasu -postaus
Vuoden 2017 mielestäni paras päivänasu -postaus (muu ko luetuin)
Vuoden 2017 luetuin päivänasu -postaus
Vuoden 2018 tähän mennessä mielestäni paras päivänasu -postaus (muu ko luetuin)
Vuoden 2018 tähän mennessä luetuin päivänasu -postaus

Huomioithan, että aloin tehtailemaan päivänasu -postauksia säännöllisesti vasta kesästä 2016 alkaen.
Loput päivän asut tästä tägistä.
      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Onko asiaa? Hyvä.
Vastaanko? Kyllä. (28.6. - 14.7.2018 välisenä aikana olen reissussa, joten vastaaminen saattaa tuolloin kestää)

Mutta muista, lähetä vain sellaista palautetta jollaista sie myös mahdollisesti kestäisit.