Rock On

2018/06/25

On se välillä kiva leikkiä turistia kotikaupungissaan


Kuvat musta © Miipa


Näin kesäkuun alussa ensimmäistä kertaa sitten lapsuuteni näitä pollarihevosia. Edellisestä kohtaamisesta onkin sitten jo 11 vuotta, jolloinka näin niitä silloisen kotikouluni kentällä. Ne ihanuudet tulivat silloin vierailulle. Nyt ne tulivat ylläripyllärinä Steissille. Olihan se momentti ikuistettava, koska tiedä sitten milloin nään heitä seuraavan kerran.  Myöhemmin päivästä mentiin sille samalle paikalle, jossa otin vuoden 2016 parhaat päivänasushotit. Samalla pääsin kokeilemaan makroani.

Väliin on mahtunut Alppiruusupuistoa, keikkoja, ikäviä fiiliksiä pään sisällä. Ne kolme viikkoa, täynnä vihaa ja pettymyksiä pienistä asioista. Lopulta romahdin Itiksessä, jolloin kaikki seinät kaatui muutenkin päälle. En sinä päivänä nähnyt mitään valoa tunnelin päässä, joten menin tyhjin käsin takaisin mökille. Vähillä voimillani menin kauppaan seuraavana päivänä, koska muuten olisin jussina syönyt vain kynsiäni ja kuivamuonaa. En saanut mökille vieläkään verhoja, joten se sonta jäänee ensi viikon iloksi koska puljut kerkesi menemään jo kiinni. Hyvä minä.

Muutama viikko pollareista myöhemmin menin kuvaamaan Espan kukkasettiä. Niitä ei ollu niin paljon ko ootin, joten otin lungisti Kauppatorilla. Torilla tavataan, jätskiä syöden, lokkeja kuvaten. Osa lokeista oli jopa verkon sisällä, koska lokithan ovat anarkisteja - ei niitä verkot tai muutkaan ansat pysäytä. Ostin jätskin lisäksi aprikooseja ja mansikoita, joista jälkimmäisiä sitten syötiin yhteisvoimin Misellen ja Miipan kanssa. Ja sitten ko mulla oli vieläpä kamera kaulassa, kävisin ihan turistista. Sitä mie tosin oonkin lähiviikkoina...

Juhannus meni lungisti sisällä. Ei ollut hyvää syytä eikä säätä mennä pihalle. Ja sitten ko koko kesäkuun alku meni enemmän tai vähemmän ulkona, niin oli korkea aika lepoon ennen tulevaa reissua. Heinäkuun alun postaukset tulevat kuitenkin ajastuksen ansiosta normaalisti, eli mitään pitkää taukoa ei ole luvassa tälläkään kertaa. Kommentteihin vastailen sitä mukaa ko kerkiän siellä koneelle.


2018/06/19

Oon kuin kukka vettä vailla


                   

Tää oli eka kertani Alppiruusupuistossa. Muutenkin eka kerta näillä seutuvilla, ellei kyläilyjä Tiitun luona lasketa. En olisi vieläkään tietoinen ellei Miipa ja Stadissa.fi yhteistöissä olisivat ilmoittaneet olemassaolostaan kyseisestä paikasta. Kannatti tulla ihan vaan siksi koska tuolla oli kauniita kukkia, joita mulla on tapana piirtää. Ihan vaan vaikka paluumatka olikin jaloilta kysyttynä aika puuduttava.

Tää asu on sataprosenttisesti kierrätetty (jos arskoja ja pompulaa ei lasketa). Tällaisen kaltaisessa asussa kuljen aina silloin, ko en ole 100% panostelupäällä. Kuha on jotain mukavaa päällä, jotka kuitenkin sopivat yks yhteen. Niissä kamalimmissa asuissa ko mulla ei ole asiaa lavalle tai kameran eteen. Tarkimmat huomaavat myös rannekkeen, joka on ollut jo muutaman viikon (Maailma Kylässä -festareista alkaen) vasemmassa ranteessa. Siellä se varmaan on tän postauksen julkaisuhetkelläkin...

2018/06/14

En haluu kuolla tänäkään yönä




       
Artistikattaus oli aika bueno. Varsinkin kolme niistä; Jenni Vartiainen, Ismo Alanko ja Apulanta.

Elastinen toi positiivista energiaa alkupalaksi, tykkään siitä ko sillä on niitä positiivisia biisejä. Pisti mulle hetkeksi suupielet ylöspäin. Jenni Vartiainen toi mulle turvasanoja ja muitakin sanoja, hänen vanhempi tuotanto toi mieleen nuoruuteni. Omistin Missä muruseni on -kappaleen mun kaikille tutuille joita en ole nähnyt aikapäiviin. Jos tää jo vei nuoruuteeni, niin seuraava artisti vasta veikin. Ismo Alanko ja sen prokkikset, joittenka kuuluisimpia kappaleita hän tulkitsi. Vain yksi kappale oli ennestään tuntematon, kaikki muut ovat ennemmin tai myöhemmin tulleet tutuiksi. Rappiolla on harvoja kappaleita, joittenka sanat muistan ulkoa.

JVG on yksi niistä monista musasynneistä, joita kuuntelen. Musasynneissä siksi koska kukaan komppiksistani ei perusta heidän tuotantoaan. En mennyt tällä kertaa Voitolla yöhön, vaikka biisi olikin edelleen hyvää kuunneltavaa. Sunrise Avenuen kohdalla sain pahemman luokan ahdistuskohtauksen ja jos Apulanta tai joku muu hyvä ei olisi esiintynyt, olisin poistunut paikalta ilman mitään ennakkovaroituksia. Kuitenkin osa "Auringonnousuraitin" esittämistä kappaleista olivat hyviä, ne kuitenkin olivat esitetty jälkipuoliskolla. Vähän harmi että tää meni näin, mut joo. 

Odotus palkittin, ko Apulanta tuli lavalle. Se on mun kuunnelluimpia bändejä, itseasiassa Last.fm-n mukaan kuunnelluin suomenkielinen bändi heti CMX-n jälkeen. Se kopla soitti uudempaa tuotantoa, vaikka vanhempaakin mahtui mukaan. Niitä tuttuja kappaleita yhdisti se, että kuuntelin niitä kaikkia yläasteella. Toinen jumala oli tuntematon, vaikka tiesinkin sen tulevan setissä. Apulannaksi pääsin onneksi eturiviin, vaikka ne muutamat tulevaisuuden toivot nilittivät mulle asiasta vastaan. Ne muutenkin sai tyyliin kaiken, vähän samaa sarjaa ko amiskan ekana vuonna. Näin tämän anarkistisen feminatsin piirteet omaavana lähinnä epäreiluna.

Ne käyttäytyi muutenkin alusta alkaen todella rumasti muita ko "omaa squadiaan" kohtaan. Olisin voinut antaa niille opetuksen, ellei niitä stalkkereita olisi ollut ko sieniä sateella.

Olo on niin fyysisesti ko psyykkisesti tapahtuneen jäljillä riekaleina. Mun iho paloi pahemman kerran, lisäksi sormeni venäytettiin ja mua on tilitetty milloin mistäkin. Sain muistutuksen jälleen kerran siitä, miksi en oikein tykkää näistä "tulevaisuuden toivoista". Ja sitten mietitään miks väistelen tiettyjä ihmisiä ko mustaa surmaa joten ensi vuoden osallistuminen tuonne on tästä syystä todella auki. Suuremmalla todennäköisyydellä jätän väliin, varsinkin jos artistikattaus on samaa tasoa sen tän vuotisen Grillimaisterin konsertin kanssa. Ja suurella todennäköisyydellä en mee Pride-kulkueeseen, koska muut menot. Luojan kiitos.

Ehkä nämä viisi kertaa Helsinki-päivän konsertissa riittävät.