Rock On

2018/04/30

Se sama tyttö on nähnyt helvetin


 
Kuvat musta © Miipa

Muutamia vuosia sitten porukka kuvaili innolla graffitejen eessä asukuvia. Tiedä sitten onko se vain mie vai oikeestikko on näin, että suurin into katutaidekuvailuista on ohi ainakin lifestyle-muotibloggaajilla. Onko se hyvä vai huono juttu, tiedä sitten. Kaikesta huolimatta, allekirjoittanut on ollut rakkaudesta graffiteihin läpi pimeän nuoruuteni. Pliis, älkää naurako mun laastarille, se oli vaan mun parhaaksi ko muuten vuodattaisin itteni kuivaksi... Näitä yhdistää mutta myös erottaa useat tekijät. Ei oo enää niitä järkyttäviä poseja, mutta nahkatakki jäi vaikkakin vaihtui vuosien varrella. 

Meitä yhdistää rakkaus väreihin ja kaikkeen omituiseen. Btw pitäkää kiva vappu!

2018/04/25

Nyt sitä ollaan levon tarpeessa


       

Tää viikko oli menoa ja vilskettä täynnä. Ja lisää on luvassa. Muutto muutamaa tuntia ennen tätä näyttelyä meni hyvin, kohta siirrän tavaroita täältä Tulivuoresta lähelle uutta mökkiä, joka on aika hyvällä paikalla. Vaikka muuton myötä musta tuli vantaalainen, niin silti olen sydämeltäni stadilainen. Metroon on noin kilometrin lenkki, mutta siihen oon jo Tulivuoren-aikojen myötä tottunut. Elän samassa kaupungissa nyt monien komppisteni kanssa, hip hurraa! Toisaalta hyvä fiilis kaiken tän ihanan sään takia, mutta samalla olen ollut himputin väsynyt. Tiedä sitten onko kyse siitä kuuluisasta kevätväsymyksestä...

Näyttely ei ollut niin laaja ko odotin, mutta mitä Ateneumin vaihtuvista näyttelyistä voimmekaan oottaa? Siellä on kokonainen kerros pyhitetty niille kuuluisille klassikoille, eli jos et ole nähnyt Miesflunssaa (eli Lemminkäisen äitiä) tai Itkevää enkeliä (eli Haavoittunutta enkeliä) omin silmin, käykää paikka läpi. Löysin tän näyttelyn joitakin viikkoja sitten yhdestä blogista, joka on täyttä kultaa. Otin selvää ja sitten oltiinkin jo porukalla paikan päällä. Ehkä odotin tästä samanlaista laajaa kokonaisuutta ko Kiasmassa.

Seuraavat päivät olivat sitä samaa mitä alkuviikkokin. Buukattu ja menorikas. Olen aika sanaton siihen mitä viime torstaina tapahtui, koska nyt molemmat pappani ovat toispuoleisessa. En puhu siitä sen enempää, mutta sanonpa silti koska kuulumisia tässä kirjaillaan. Toukokuun alussa puhun siitä ehkä lisää. Leffaan piti mennä, mutta koska fyffet menivät kledjuihin sekä muuhunkin ylimääräiseen ja haluan säästää tuleville viikoille - joten se leikki sitten meni vaihtoon. Se leffajuttu oli muutenkin vain niinsanottu suunnitelma B ja ihania ilmoja on käytettävä hyväksi, vai mitä?

Oon kaiken tämän myötä nyt totaalisesti poikki.

2018/04/20

On taottava lintuja ko niitä riittää


     

Mie olen rakastanut lintuja skidistä saakka, kaikki alkoi pullasorsista joita olen kuvannut niin kauan ko kamera on kädessä pysynyt.

Joskus siinä vuonna 2005 tai 6 silloisessa vakkarirannassa, olin nimikoinut niitä pullasorsia siinä sen rannan yhdessä rajassa. Niitä sorsia oli paljon, joten ainakin parikymmentä nimeä tuli käytettyä. Sitten muutama vuosi myöhemmin Galtsun-aikoina ko aloitin kuvaamaan muutakin ko itteäni, ekat kuvaamani eläimet olivat lintuja. Siinä valokuvausalbumissa mulla oli pullasorsia ja muita lintuja suuressa osassa. Mun faijakin alko kyllästymään yks päivä ko oisin voinut jäädä vaikka loppuillaksi kuvaamaan. Mutta oli jatkettava matkaa...

Pullasorsa oli joskus nikkini Formspringissä, ehkäpä siitä syystä että rinnastin jopa itteni niihin. Vielä noihin aikoihin söin mielelläni pullaa ja donitseja. Vuonna 2015, saatuani nykyisen kameran, kuvasin ekojen joukossa, juurikin niitä pullasorsia. Tiedä sitten onko se tähtäimeni vai puhdasta sattumaa?

2018/04/15

Mie pienen päivänsäteen näin, se toi paljon värejä


          
Tuntuuko juuri että otin aikakoneen vuodelle 1991? Tunnu vaan, mie kuitenkin elän tässä ja nyt, vaikka kledjuni ja musiikkimakuni ovatkin viime vuosituhannelta. Poljin itteni takaisin viime elokuun kuvausmiljöön pariin. Tän päiväisestä sisällöstä tyyliin 90% asukuvista joutivat suoraan roskakoriin, no okei säästän osan tulevaisuutta varten. Osan niistäkin olisin voinut aurinkolaseilla pelastaa. Miksi? Koska mulla on tosi herkät silmät. Päivänvalon aikaan, oli melkein mikä sää tahansa, kuljen rillit päässä. Ne kuuluvat laukkuni vakkarisisältööni siinä missä avaimet, lompakko tai juomapullo. Ihan vaan esimerkkeinä.

Samana päivänä avasin pyöräilykauden, mutten löytänyt leskenlehtiä. Vielä. Sen sijaan löysin leinikkejä. Kukkia ko kukkia, pääasia että jotkut. Myös lokkejen ynnä muitten huudot herättävät mut siihen todellisuuteen että kevättalvi vaihtui kevääksi. Jospa tänä vuonna selvitään vähemmillä takatalvilla...

2018/04/10

Ennen keräilin pulloja, nyt muistoja


            

Rutiinit ovat tärkeitä, ja lepopäivä vailla mitään oikeita kontakteja on vain yksi niistä. Ilman lepopäiviä, musta tulee zombikisu joka on peruskouluikäisen mun tasolla. Nyt niistä lepopäivistä jok'ikinen meinataan riistää multa. Sitä en aio hyväksyä.

Mutta ei siitä sen enempää, koska olen kattonut kaikki Kiasman näyttelyt Tottelemattomuuskoulusta alkaen. Kävin siellä tällä kertaa itteni kaa kahdestaan ja siitä sitten mennään huolella aiheeseen. Kakkoskerroksen näyttely ei ollut yhtään mielenkiintoinen, joten aion skipata jatkossa sen huolella. Tavallaan hyväkin juttu, koska muuten en olisi kerinnyt kattomaan kaikkia - kello oli jo aika myöhä ko sinne ilmaannuin. Kolmos- ja neloskerroksen näyttelyt sen olivat kivoja, että käyn niitä kesemmällä kattomaan toistekki. Sitten ko se vitoskerros saa niitä töitään... nyt siellä on aikamoinen työmaa

Aiemmin päivällä komppikset piristivät mua, tylsän arjen elänyttä allekirjoittanutta. Ihmenelosten kera siellä ja kylillä viiletettiin huolella, ennen ko palasin mökille - pienelle pyörähdykselle. Oli kiva päästä kylille. Melkein jo eksyin niille kulmille, josta ennen joka keskiviikko ja perjantai keräilin pulloja sekä pirtelöitä. Nyt keräilin sieltä vain kuvia kahdeksan gigan muistikortille. Ne eivät paljoa tilaa vie.

Viikonloppu - se oli mökillä kaaos. Siitä ei puhuta.

2018/04/04

Puiden kuvailu ei kuuluisi taata puista sisältöä


     

Hiljaiselosta on herätty, ainakin vähäksi aikaa. Asiakirjoitukset ovat aina välillä kivoja, mutta en koe niitten jatkuvan kirjoittelun sopivan mun pienensuureen räiskyvään persoonaani jota olen todellisuudessa. Tää on mun maailmani, joten ns. pidätän oikeuteni muutoksiin kirjoitustyylissäni tarvittaessa. Ei oo syytä kertoa joka postauksessa kuulumisia (lue: kuivamuonaa) jos ei halua. Varsinkin ko elämäni sisältää paljon niitä ilkeitä asioita, joittenka suora lähetys vaan on liian henkilökohtaista julkisesti näytettäväksi.

"Jos elämä ois helppoo, mä oisin aivan toisenlainen"

Tiedostan että mun postausten tekstisisältö on yleensä aika surullista luettavaa. Mutta hei, mitä hyvää voidaan oottaa, ko ne kertovat syrjäytyneen elämästä. Mutta yritän saada elämän ns. back on track. (hittolainen mie oon tätäkin jankannut miljoonaan otteeseen) Helpoksi sitä ei saa, ko helppo elämä on vain utopiaa ja mahdollista vain lasten piirretyissä. Ko olin pieni, luulin että kaikki piirretyt olivat lastenohjelmia. Osittain tästä syystä South Park ja Futurama tulivat tutuksi. Ne olivat silloin mun juttu. Kävin kaksykkösenä nukketeatteriesityksessä ja totesin, että olen jo kasvanut niistä. Lasten nukketeatteriesitykset eivät ole se mun juttu. Tiedä sitten olisinko pitänyt siitä jos olisin ollut tyyliin joku kolmevuotias..

Olen btw syyllistynyt liikaa oksien kuvailuun...