Rock On

2017/07/31

Näissä maisemissa silmä lepää


 
Lupasinkin varmaan teille, että kerron tästä eräjormailusta kokonaisuudessaan. Elikkäs ekana päivänä ko kotoani nälkäisenä poistuin, tietämättä siitä että kaupat eivät olleet lähelläkään. Söin siinä mm. burgeripihvejä, -sämpylöitä, kamarapullia ja kurkkusalaattia ko muutakaan ei tarjolla ollut. Tietty oli myös muutakin, mitä päiväsaikaan syötiin jo. Mutta noita syötiin siinä illansuussa. Milloin tulen äärillä, milloin katoksen alla. Nukkumaan "mentiin" aamuyöstä, kuitenkin tää kolmikko (tai nelikko, jos Riksun koira lasketaan) nukkui suhteellisen huonosti. 

Nukuttiin niin huonosti, etten voi nukkumiseksi ees laskea.

Tokana päivänä, huonosti nukutun yön jälkeen menin kahteen otteeseen uimaan. Vesi oli lämmintä verrattuna Itämereen, uintejen välissä me useita kilometrejä dallattiin näköalakalliolle ja takaisin. Syötiin mustikoita matkan aikana. Ne olivat hyviä, rakastin niitä jo pienenä. Väsyneinä mentiin kotimatkalle. Muilla seuraava päivä oli lepopäivä, siinä missä mulla vasta sitä seuraava päivä.

Arki menikin sitten aikalailla Roihiksen puolella. Tän viikon aikana olisi tarkoitus mennä omaan kotiin, saas nähä miten onnistuu. En ole kyllä nukkunut hyvin koko viime viikolla, tosin uinnin MM-kisoilla oli tekemistä tän kanssa. Niitä olen sitten seurannut koko viime viikon. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Onko asiaa? Hyvä.
Vastaanko? Kyllä.

Mutta muista, lähetä vain sellaista palautetta jollaista sie myös mahdollisesti kestäisit.