Rock On

2020/05/31

Se pieni kasarille jämähtänyt raitapaitainen

Kuvat musta © Miipa
   

En osaa edes kertoa, mitä kuuluu. Viestien perusteella ei kovinkaan merkittävästi tai sitten velloin itsesäälissä. Perjantain ja lauantain välisenä yönä kirjoitin aika vakavan tekstin siitä mitkä seuraavat asiat saavat mut ahdistumaan. Kyyneleitä valui, varsinkin tajuttuani että ne haittaavat aika pahasti elämääni ja yksi niistä voi käydä vielä kohtalokkaaksi jos en tee asialle mitään. Olin laittaa sen Faceen, mutta päätin lopulta laittaa sen talteen Muistioon näyttääkseni sen ammattilaisille. Olisin vaan katunut, jos olisin painanut julkaise-nappulaa. Muistiossa se kuitenkin pysyy tallessa, enää puuttuu asian mainitseminen ohjaajille. Hajamielisenä sitä ei tosin aina muista. 

Harvoin mua nähdään oranssissa, mutta tuo paita on kiva. Pöksyt ostin viimeisimmästä Kroatian-reissusta, ja niille tulikin siellä paljon käyttöä. Kenkiä ei kuvaan tullut, mutta ne ovat olleet matkassa mukana jo vuodesta 2005. Muistan, että ostoshetkellä mun porukat mietti kannattaako ostaa koska ne oli silloin mulle liian isot. Kannatti ostaa, koska käytän niitä vieläkin. Tosin ne vaati 5-Minute Craftsin ykkösvälinettä, kuumaliimapyssyä, ja onneks sain ne korjattua ennen koronakriisiä.

Mitä kuuluu? on vaikea kyssäri, varsinkin jos sen haluaa rehellisesti sanoa ilman lisäkysymyksiä. 

2020/05/23

Ilmeellä vaikka sit väkisin



   


Riekaleina, vaatteista alkaen. Tää viikko ei mennyt ihan putkeen. Mua on pommitettu ihan urakalla; mun ovelle on tultu ilman lupaa ja kaupustelijat yrittäneet soittaa sillä välin ko nukuin. On onni, että puhelimeni on äänettömällä 24/7, mutta kyllähän täähän mielenterveydelle käy. Milloin pää pettää niin, etten enää kestä olla omin pikku töppösin. Fake smile haisee, mut haiskoon. Olen ollut viime ajat todella väsynyt ja ennen kaikkea saamaton. En ole Kirsikkapuiston jälkeen käynyt ko pari kertaa kaupassa ja sitten täällä metsässä, mutta päiviä kestävä väsymys ei vaadi muuta ko yhden painostavan viestin. Tänkin photoshootin tein vain siksi, että mulla oli tylsää. En siksi, että olisin jaksanut mennä ulos, vaan siksi että mun täytyi. Tulipahan mieleen yks heinäkuinen ilta, jolloin mun piti mennä Kruunuvuoren huviloille. Olin silloin todella pahassa jamassa, sitä paitsi eksyin keskelle jonnekin pöpelikköön - enkä lopulta löytänyt niitä huviloita sinä päivänä koska kello lähenteli kymmentä ja puhelinkin tais olla jo latauksen tarpehessa.

Näitä matkalla kadotukseen- reissuja riittää. Kuitenkaan en tän asun kuvauspäivänä eksynyt, koska olen käynyt tuolla jo aikasemminkin. Kantsun seikkailu oli asia erikseen, löysin niin paljon kivaa kuvattavaa. Olin eksyä jo kerran, miksen jo kahesti. Oli pakko luovuttaa, ennen ko se oli leviämässä täysin käsistä. Osa grafuista paluumatkalla jäi ilman tarkempia kuvia, mut jääköön. Muuten oli kiva reissu, ämpärilistakohtia täyttyi ja pääsin koklaamaan ulkosalia. Bongasin Kaarelasta kirsikkapuun, ja silloin Kirsikkapuistopäivä oli sinetöity. Ei jäänyt vaihtoehtoja, varsinkin jo kylmää oli luvassa seuraavalle viikolle eikä kirsikankukat ole mitään pitkäaikaisia. (ja vihaan kylmää) Onneksi kylmänpolttava viima sittemmin katosi, torstaina tuli itseasiassa kuuma ohuin takki päällä.

Muuten olenkin tehnyt lähinnä TikTok-videoita, roikkunut mm. Tumblrissa ja Zepetossa musat kaakossa. Hyvät jutut ovat olleet pieniä ja tapahtuneet yleensä netin maailmassa. Ei näinä aikoina mitään matkoja, keikkoja tai ostarihengailuja harrastella...

2020/05/13

Vaaleanpunaisten kukkien keskellä












Hei hei mitä kuuluu?

En selvinnyt reissusta ilman asvaltti-ihottumaa, mun makro on jälleen statuksessa lepää rauhassa, ja Kirsikkapuistossa oli liikaa ihmisiä.

Mistä vetoa että tästä puistosta tulee seuraava koronalinko?

Tiesin, että tänne tulisi ihmisiä - joku instaseurattava mainitsi samoista suunnitelmista ko mitä olin suunnitellut, mutta näköjään niistä päätti meidän lisäksi monet muutkin. Päädyttiin kyseenalaisen uutisoinnin kohteeksi. Mutta tää on kiva paikka, ja harkitsen tänne tuloa myös syksyllä ruskan aikaan. Pitää vaan toivoa, että olen elossa silloin.

Kauhulla odotellessa
tätä katalaa tulevaisuutta
Maanantaina alkoi sataa
tää sää riittää syyksi pysyä kotona

Vain aika näyttää, mitä tapahtuu, ei ihminen päivistään voi päättää.






























Tän ulkoinen kokonaisuus on puhelimella aika painful, tiedän. Ei siitä sen enempää.

Joka vuosi tää puisto osaa yllättää kauneudellaan, voisin sanoa että tämä on parhaita puistoja ja tämä on se paikka johon en kyllästy koskaan.




   

Kuvat musta © Miipa

Muita kuvia Kirsikkapuistosta:
2015, 2016, 2017, 2018, 2019


2020/05/09

Metsä tarjoaa toisinaan valtaistuimia













Liian kaunis päivä, jotta sisälle olisi voinut jäädä. Takana oli täydellinen ilma. Marsunkorvapäivät alkavat olee historiaa, samoin ko nää karanteenipäivät. Arkeen ei kuitenkaan palata vielä pitkiin aikoihin, mutta en voi olla ainut joka suunnittelee jo karanteenin jälkeisiä päiviä. Kulkemista muutenkin ko pyörällä tai apostolin kyydillä. Muutakin ko niitä luonto- tai päivän asu- kuvia. Näissä kuvissa tuoksuu pihka, ehkä siitepöly. Asu ei olisi voinut olla epäkäytännöllisempi. Läskipohjakengät, pitkät hameet ja kauppakassit eivät kuulu pyöräilijävarusteisiin. Koska struggle was real, päätin suosiolla luovuttaa kenkien suhteen, ne eksyivät laukkuun joka ei pysynyt kyydissä muuten ko selässä.





   


Sitten juoksin, horjuin, jalat tuoksui pihkalta. Vauhti oli lujaa, mutta aion tulla tänne toistekki. Tosin, kauppakassi ja epäkäytännölliset kengät vaihtunee reppuun ja kunnon kenkiin. Vaikka mua ei haittaisi kulkea ilman kenkiä, muita se saattaa haitata ja ulkona saattaa olla lasinsiruja. Tosin, en ole ikinä saanut huutoa paljaista jaloista kaupassa. Mutta kaupan lattiat ovat kylmiä ja muistan vieläkin sen kuinka kylmiä ne paikallisen Lidlin lattiat olikaan 12-vuotiaalle minulle.