Rock On

2018/06/14

En haluu kuolla tänäkään yönä




       
Artistikattaus oli aika bueno. Varsinkin kolme niistä; Jenni Vartiainen, Ismo Alanko ja Apulanta.

Elastinen toi positiivista energiaa alkupalaksi, tykkään siitä ko sillä on niitä positiivisia biisejä. Pisti mulle hetkeksi suupielet ylöspäin. Jenni Vartiainen toi mulle turvasanoja ja muitakin sanoja, hänen vanhempi tuotanto toi mieleen nuoruuteni. Omistin Missä muruseni on -kappaleen mun kaikille tutuille joita en ole nähnyt aikapäiviin. Jos tää jo vei nuoruuteeni, niin seuraava artisti vasta veikin. Ismo Alanko ja sen prokkikset, joittenka kuuluisimpia kappaleita hän tulkitsi. Vain yksi kappale oli ennestään tuntematon, kaikki muut ovat ennemmin tai myöhemmin tulleet tutuiksi. Rappiolla on harvoja kappaleita, joittenka sanat muistan ulkoa.

JVG on yksi niistä monista musasynneistä, joita kuuntelen. Musasynneissä siksi koska kukaan komppiksistani ei perusta heidän tuotantoaan. En mennyt tällä kertaa Voitolla yöhön, vaikka biisi olikin edelleen hyvää kuunneltavaa. Sunrise Avenuen kohdalla sain pahemman luokan ahdistuskohtauksen ja jos Apulanta tai joku muu hyvä ei olisi esiintynyt, olisin poistunut paikalta ilman mitään ennakkovaroituksia. Kuitenkin osa "Auringonnousuraitin" esittämistä kappaleista olivat hyviä, ne kuitenkin olivat esitetty jälkipuoliskolla. Vähän harmi että tää meni näin, mut joo. 

Odotus palkittin, ko Apulanta tuli lavalle. Se on mun kuunnelluimpia bändejä, itseasiassa Last.fm-n mukaan kuunnelluin suomenkielinen bändi heti CMX-n jälkeen. Se kopla soitti uudempaa tuotantoa, vaikka vanhempaakin mahtui mukaan. Niitä tuttuja kappaleita yhdisti se, että kuuntelin niitä kaikkia yläasteella. Toinen jumala oli tuntematon, vaikka tiesinkin sen tulevan setissä. Apulannaksi pääsin onneksi eturiviin, vaikka ne muutamat tulevaisuuden toivot nilittivät mulle asiasta vastaan. Ne muutenkin sai tyyliin kaiken, vähän samaa sarjaa ko amiskan ekana vuonna. Näin tämän anarkistisen feminatsin piirteet omaavana lähinnä epäreiluna.

Ne käyttäytyi muutenkin alusta alkaen todella rumasti muita ko "omaa squadiaan" kohtaan. Olisin voinut antaa niille opetuksen, ellei niitä stalkkereita olisi ollut ko sieniä sateella.

Olo on niin fyysisesti ko psyykkisesti tapahtuneen jäljillä riekaleina. Mun iho paloi pahemman kerran, lisäksi sormeni venäytettiin ja mua on tilitetty milloin mistäkin. Sain muistutuksen jälleen kerran siitä, miksi en oikein tykkää näistä "tulevaisuuden toivoista". Ja sitten mietitään miks väistelen tiettyjä ihmisiä ko mustaa surmaa joten ensi vuoden osallistuminen tuonne on tästä syystä todella auki. Suuremmalla todennäköisyydellä jätän väliin, varsinkin jos artistikattaus on samaa tasoa sen tän vuotisen Grillimaisterin konsertin kanssa. Ja suurella todennäköisyydellä en mee Pride-kulkueeseen, koska muut menot. Luojan kiitos.

Ehkä nämä viisi kertaa Helsinki-päivän konsertissa riittävät.

2018/06/09

Mikäs täs barbien keskellä


        
Kävin viime kuussa Miipan kaa barbinäyttelyssä, 
jota olin ihkuttanut kuukausien päivät mutta julkaisu tyssäsi sanojen hakemiseen.

Jossain kovalevyjen kätköissä on kuva mun keskenjääneistä leikeistä. Mulla oli yksi aito barbinukke, ja juuri se oli opettaja lego-oppilaitten keskellä. Se oli viimeisinä päivinä jalkapuoli. Lisäksi mulla oli ns. feikkibarbeja. En tiiä niitten nimiä, en oo tainnut ees nimetä niitä toisin ko monia muita leikkikaluja. (Mutsi korjatkoon jos näkee tarpeelliseksi.) Tykkäsin enemmän lapsi- ja vauvanukeista, koska halusin hoitaa (ja kasvattaa) niitä ko lapsiani. Vuosien varrelta lapsi-intoni vaan pieneni ja pieneni... aina siihen pisteeseen saakka jolloin menin liian pitkälle. Nyt pistin itteni skidien siedätyshoitoon, koska ahdasmielisyys ei tee hyvää mielenterveydelle.

Olen lapsenmielinen, myönnän. Aika usein ajaudun siihen pisteeseen jolloin muutun kakaraksi, koska minkäs teet ko maailman menot ja muut turhauttavat niin että muutun zombikisuksi. Tiiän, että tälle on tehtävä jotain. Mutta tietystä määrästä lapsellisuutta en hevillä luovu koskaan. En aio lopettaa värikkäästä sisustuksestani enkä myöskään samaa sarjaa olevasta vaatetuksesta. Enkä huvipuistoista tai leikkikaluista joita pidän nykyään koristeina. Mutta huutokiukuttelun, sen on loputtava - muuten menetän komppiksia ympäriltäni ja siihen pisteeseen en haluaisi enää koskaan.

No mutta mikäs ajoi mut tänne? Pikkuminä olisin todellakin kinunut tähän näyttelyyn. Nykyään tosin barbeja enemmän kiinnostaa retrous, ja ekasta kämpästä tutut barbipostikortit ovat täälläkin. Sitten ko saan kämppäni siedettävän oloiseksi, aion näyttää tätä "mökkiä" täälläkin.

Tämä ei ole yhteistyötä, vaan silkkaa suositusta.
Barbie-näyttely Kansallismuseossa vielä elokuun loppuun saakka.

2018/06/04

Sanat musiikiksi muuttui huulillaan


Olin vastikään herännyt ko keikat alkoivat tulemaan. Koska ekat tunnit (11:00-15:00) olivat tarkoitettu lähinnä lapsiperheille, päätettiin että tehtäisiin lähtöä vasta klo 14 jälkeen. Se kannatti vaikka aikavaraa jäikin rutkasti. Matkalla päälavaan törmäsin Geenivirheeseen, yhteen niistä bändeistä jotka voitti siinä bändiskabassa. Siitä mentiin itelle illan ekaan esiintyjään, Pietarin Spektaakkeliin (hitto soikoon miten tää kirjoitettiinkaan!!). Sen bändin biisejen sanat menivät yli ymmärrykseni tai sitten ne olivat kliseisiä. 

Sitten tuli ne kaksi mitä odotin. Ekaksi tuli Mara Balls, kenen biisejä olen popittanut Spotifysta läpi kevättalvesta alkaen. Ikinä ei ole elämäni aikana käynyt sillä tavalla että tutustuin, luukutin loopilla ja sitten vielä nähty livenä - kaikki saman vuoden aikana. Maran tuotanto on just helmee, ja keikka timanttia. Sitten tuli Vicky Rosti kera Liivit Boysin. Se yhdistää meitä kansalaisia ja se huomattiin. Mua tönittiin sen session aikana ja siksi kuvaaminen olikin tavanomaista vaikeampaa. Musat olivat tuttuja, mua snadisti ärsytti kyl nää coverit koska tiedän Vickyn tuotannon kuitenkin aika hyvin - nimim. kuunneltu jo vuodesta 2006. 

Hyvänä yllärinä tulivat Mara (ei se Balls, vaan mun komppis) ja Shiraz Lane. En tienny etukäteen edes sitä oliko se räppiä vai rokkia, mutta googlasin ja päätin antaa heille mahdollisuuden. Ja sitten ko he tulivat, olin aivan äimästynyt siitä kuinka hyvännäköisiä he olikaan. En ymmärtänyt puoliakaan sanoja, koska en tiennyt heidän biisejä etukäteen. Mutta hyvältä se kuulosti ja aion antaa heille mahdollisuuden. Se ylläri jäi heidän viimeiseksi, koska jätin Martti Servon väliin. Vaistoni sanoi ettei siitä keikasta tuli hyvänmakuista ja sitten alkoi tulla jo aika heikko olo. Samaa sarjaa sen spektaakkelin kanssa, ei jatkoon siis. Viime vuonna sain enemmän hyvää irti, osittain ton yhden ikävän episodin takia josta jäi vähän paha maku suuhun loppuillaksi. Ei tällaista ollut viime vuonna...

Tästä kuusta tulee varsinainen keikkakuukausi, mutta osan keikkapostauksista säästän kyllä ensi kuullekin - no worries. Tää siksi, koska tässä kuussa on keikkoja samaan aikaan mitä ens kuussa taas ei oo miltei ainuttakaan. Aion siis panostaa täysillä. Grillimaisterin keikkatarjonta paljastui pettymykseksi ja en tiedä oonko mä ollenkaan tässä maassa siihen aikaan. Aika näyttää oonko vai en, mutta mua ei siitä huolimatta nähä "grillaamassa" kuvia tänä vuonna!