Rock On

2016/11/26

On mulla paljon asiaa







Oloni on parantunut alkuviikosta. Eilen käytiin yks muuan sovintokessa, päättyi onnellisemmin ko kumpikaan oli odottanut. Menin tän jälkeen pitkästä aikaa koulun koneelle, kävin piirtämään yhtä tyttöä, jonka ulkonäöstä haaveilen. En muistanut ottaa sitä piirustusta G-Driveen, joten sitä te saatte odottaa ensi viikkoon. Tänään aion mennä leffateatteriin Miipan, Elidan ja Suvicitan kanssa. Pizzaa, suklaata, Ben&Jerry's -jätskiä ja mehua on syöty ja litkitty enemmän ko tarpeeksi. Huomenna on ensimmäinen adventtisunnuntai.
Ensi viikolla käynnistän joulukalenterin, olkaa kuulolla.
P.S. Tuolla alussa oleva biisi on soinnut tän postauksen teon aikana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa, ja pitää lähettää palautetta kuvista ja miksei myös kirjoitteluista.