Rock On

2016/02/01

Kaikilla meni nyt tunteisiin mun takia

En jaksa kirjoittaa esittelytekstiä, joten mennään suoraan aiheeseen...

Viime viikko meni koulussa sen verran dramaattisesti, että päätin suosiolla jäädä himaan kolmena päivänä. Epäilen, että jään huomennakin. Kuulen joka yö ennen nukahtamistani jonkun sortin kuiskauksia ja huutoja sekä nään sitä että joku joko lyö, potkaisee, pahoinpitelee tai raiskaa mut. Herään joka aamu epämukaviin fiiliksiin.




.

En  todellakaan jaksa esittää sitä onnellista Miretteä, joka puhua pälpättää omia kommelluksia hassunhauskalla tavalla. Olen tällä hetkellä se Mirette, joka eristäytyisi mielellään ulkomaailmasta ja hukkuisi jonnekin lampeen mahdollisimman kivuttomasti. Pidin mykkäkoulua koko keskiviikon etenkin nimeltämainitsemattomien kanssa, mutta onneksi pari muuta henkilöä pelastivat sen päivän. Nimittäin mun ex-maikat sekä mun yks koulukaveri.




Viime viikonloppu meni jonkun verran paremmin, mutta sekään ei ongelmilta välttynyt. Tajusin, että riidat sen kun enentyvät kavereideni ja mun väleillä. Tai no, siltä tuntuu. Mä en kanna kaunaa kellekään muulle ko itelleni koska olen Suomen paskimpia ryhmätyöskentelijöitä. Hyviksi saavutuksiksi voin sanoa keskiviikkoisen ex-maikkojen näkemisten sekä kaverini näkemisen lisäksi yhden Spotify-listan tekemisen sekä uusien kännykkäkuorien saamisen.

Lähellä on, etten keskeyttäisi koulunkäyntiä...

4 kommenttia:

  1. Ite oon tottunu ääniin. Tai siis kuulen niitä jatkuvasti ja kyllä ne haittaa jokspäivästä elämää. Empä vaa tiiä mitä nille vois tehä ku lääkkeetkään ei tunnu toimivan. Eteempäin vaan ja ehkä tulevaisuudessa saan niihin jotain apua. Ite oon kans huono ryhmässä. En vaan osaa kommunikoida muiden kanssa. Mut toivottavasti sulla lähtee menee paremmin. :)

    http://papercraneintherain.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
  2. Anonyymi2/2/16 10:38

    Sinnittele koulussa. Se on kuitenkin hyvä kiinnekohta.
    -jormalainen-

    VastaaPoista

Onko asiaa? Hyvä.
Vastaanko? Kyllä.

Mutta muista, lähetä vain sellaista palautetta jollaista sie myös mahdollisesti kestäisit.