Rock On

2015/12/21

Luukku 21: Lisää kulissien takaa

Hei, tänään ei voi laulaa enää edes Kolme yötä jouluun on, koska nyt on vain enää kaksi yötä jouluun. Muttei siihen sen enempää, sillä tänään näytän lisää epäonnistuneita kuvia selityksineen.

Edellisestä Kulissien takana -postauksesta poiketen, kaikki kuvat ovat otettu nykyisellä kamerallani.


Muuten tää kuva olisi täydellinen otos, mutta tässä on väärä valotusaika ja tän takia tää kuva paloi pahasti puhki. Kaiken kruunaa se että pistin tän vielä ihan pokkana mustavalkoisen version tästä tähän postaukseen.
Kuva otettu läheltä Steissiä.



Tää kuva tärähti aika pahasti, niin pääkohteeltaan ko taustaltaan. Kaiken kruunaa se, että päähenkilö katkeaa polvien kohdalta. Lisäksi tarkennus on tässä mennyt ihan päin persettä. 
Kuva otettu Kiinalaisen uudenvuoden juhlista.


Tässä on mennyt valotusaika ihan päin persettä. Nyt tässä kuvassa kiinnittyy huomio vain noihin kerrostaloihin, ei auringonnousuun kesäkuisena aamuyönä. 
Kuva otettu kotona Roihikassa.


Oikea fiasko. Tarkennus, valotusaika ja kameran asento; kaikki mennyt huonosti tässä kuvassa. Tätä kuvaa ei voi millään pelastaa. Roskiin vaan, ei jää ikävä. 
Kuva otettu Lapinlahden puistossa.


Väärä valotusaika eikä kuvanottoasentokaan mikään paras ole ollut.
Kuva otettu Nurmijärvellä, matkalla koulun yhteiseen ulkoilupäivään Sääksjärvelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Onko asiaa? Hyvä.
Vastaanko? Kyllä.

Mutta muista, lähetä vain sellaista palautetta jollaista sie myös mahdollisesti kestäisit.