Rock On

2015/11/07

Tänään huoneeni mä sotkin, kun sua taas niin ikävöin


Marraskuu. Ehkäpä vuoden masentavin kuukausi on alkanut. Elämäni 19. kertaa ja lisää tulee. Marraskuussa porukka on niin masiksessa tai muuten vaan ärsyttäviä ja se kyllä näkyy, ainakin mun koulussa. Mun ärsyttävimmät luokkalaiset kieltäytyivät tehtävistä tai yrittivät tehdä sen sääntöjen vastaisesti. Suoriutukaa niistä koulutehtävistä edes jotenkuten sääntöjen mukaisesti, koska se tulee vaikuttamaan tulevaisuuteemme.


Tällä ja viime viikolla olen ajatellut menneitä. Ja menneillä tarkoitan niitä Valmentavan-aikoja, jotka olivat helvettiä. Edes ne, joidenka piti tukea mua, eivät tukeneet, vaan ne löysivät ko ihmeen kaupalla parempaa seuraa, ja mua on petetty just tällä tavalla tällä viikolla. Mun kaksi kaveria olivat tällä viikolla (etenkin loppuviikosta) ihan breakdown-pisteessä, eikä kyllä kovinkaan muukaan mun kaveriporukasta ole olleet parhaimmassa olotilassa. Voi kunpa koulussa (ja miksei myös työpaikoilla) olisi vapaaehtoinen päikkäritunti.


Kelasin just, että suurella osalla mun kavereista olisi anteeksipyyntö edessään, niin paljon petettyjä lupauksia on tullut tässä vuosien saatossa. Sairastumisille ja kivuliaille puolukkapäivillehän ei voi mitään, mutta melkein kaikille muille voi. Välillä kelaan, miksi edes istun tässä kirjoittamassa itsesäälistä. Miksen vaan voi olla tyytyväinen. Mut ko en oo tyytyväinen, kiitos kuuluu kahdelle mun luokkalaisille, joista toinen istuu vieläpä mun vieressäni ja toinen oli syy, miksi jouduin Valmentavalla kiusatuksi.


Mun piti tavata kavereita tällä viikolla, mutta kaikki tämä on mennyt pullojen kerjuuksi tai muuten vaan sluibailuksi kylillä tai Tyttiksellä. Kaiken kruunaa se, että mun pankkitilini on tällä hetkellä yhtä tyhjä ko pellot roinasta. Onneksi takanani ollut auttoi mua ja näin mä sain ruokaa, olinhan nälkäinen ko kerjäläinen. Mutta mun piti laittaa sitten muut suunnitelmani uusiksi. Kävin kuvaamassa kotini lähellä Roihupellossa kuviskerhon jälkeen, sinne ko tuli muutama päivä aikasemmin taideteoksia. Siitä sitten menin Lanternan pikareissun kautta kotia.



2 kommenttia:

  1. Moro, iha huikee blogi. En ite näitä oo koskaa lukenu, mutta tää natsaa. Mukavia kuvia ja tarinaa kertovaa. Uusimmast täsä asti menossa. Pitänee varmaa vaihtaa vähä meno suuntaa :D #koukussa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että kelpaa ja koukutuit <3 :') #kiitänjakuittaan

      Poista

Onko asiaa? Hyvä.
Vastaanko? Kyllä.

Mutta muista, lähetä vain sellaista palautetta jollaista sie myös mahdollisesti kestäisit.