Rock On

2015/08/30

Vuotta vaille 2 vuosikymmentä elettynä

Tää viikko on menny aika kivasti, vietin aikaani taas kivasti kamujen kanssa, olin maanantaina mun komppiksen kanssa pikaisesti kahvilassa ja shoppailemassa. Menin myöhemmin myös uimaan. Tiistaina mun kaveri meni hemmottelureissulle, joten mentiin pirtelökahvilaan sen ja meidän yhteisen kaverin kanssa. Torstaina mentiin koulun kanssa retkelle Sääksjärvelle, jossa kävin viimeistä kertaa uimassa tänä vuonna. 




Marjaniemessä kävin siis yöuinnilla. Kahdesti. Sunnuntaina ja maanantaina, molemmilla kerroilla vesi oli lämmintä, mutta maanantaina vähän kylmempi. Ei Jaakko heittänyt kylmää kiveä järveen, vaan kuuman. Perttu tais pölliä Jaakolta sen kylmän kiven, tsot tsot. Ja Jaakko pölli kuuman kiven taas siltä Suvilta tai Toukolta, keltä lienee.



Tiistaina olin Sartsan, Kartsan ja parin muun kanssa kaupungilla. Ne pari muuta olivat Sartsan ns. "vihollisia". Me käytiin mm. Forumissa pirtelöllä ja kauppoja kiertelemässä. Karkki meni laivalle sen kaverin kanssa, siitä me jatkettiin sitten Sartsan kanssa kaksin. Ja jos Sartsa luet tän, niin sanonpa vaan, että : "En ole kalju, tää juurikasvu vaan harhauttaa sun optista näkökaavaasi. Joku päivä käyn tän vaalentamassa... sitten aion käyttää noita vihreetä ja sinistä väriä loppuun... pus"






Keskiviikkona olin rennosti kotona, tietääkseni. No, ainakaan mä en sinä päivänä ole ottanut mitään kuvia. Rehellisesti, en ees muista mitä kaikkea mä silloin tein. Ai niin, sinä päivänä satoi sen verran, että mua ei ees huvittanut mennä ulos. Plus mulla oli pitkä koulupäivä tuolloin.




Torstaina mentiin koulun kanssa kahden kaverini kotiseudulle, Nurmijärvelle eli Nurtsille, tarkemmin sanottuna Sääksjärven rantaan. Menomatka oli mitä huikein, istuttiin kahden parhaan kaverin kanssa lähekkäin ja me kaikki otettiin kuvia niin matkoista ko itse reissusta. Aamurastit olivat osittain kivoja, etenkin valokuvaus- ja palapelirastista tykkäsin. Mutta mä pärjäsin mainiosti myös pallopelissä, koska en pudonnut siitä pelistä koskaan. Mun luokkalaista ei tehtävärastit kiinnostanut vaan siirtyi sivummalle, jonka piiriin mä siirryin toisen paskan tehtävän aikana. Hiekkalinnoja en ees vaivautunut tekemään. Ne ekan viikon hiekkaleikit ko olivat vielä mun korvissa ja housuissa.




Aamurastien ja maittavan eväslounaan jälkeen mentiin tyyppilö kerrallaan uimaan. Miltei kaikki uimarit ovat edes jonkunlaisessa tekemisissä mun kanssa, koska ne röökimuijat ja -jätkät vetivät syrjäsemmällä sitä juorukerhoa maan päällä. Mä ja mun luokkalainen oltiin vedessä ainakin tunnin ajan, koska se oli lämpimämpää ko ilma tuolloin. Sitten uimaan tulivat myös pari muuta ystävää sekä yks kaveri. Mä olin ainoa, joka uskalsi hypätä kolmosesta. Muut luokkalaistani lukuunottamatta eivät uskaltaneet hypätä hyppytornista. Sitten tulin pois vedestä, nähtiin Lenni-lokinpoikasen viimeisiä hetkiä (sen jalka oli uistimessa), otettiin yhteiskuva ja mentiin kohti Pasilaa. Loppuilta olikin sitten mun osalta sitä photoshopilla leikkimistä.




Perjantaina oli normikoulupäivä, söin koulussa ranskiksia, satoi ja olin kavereiden kanssa. Illan vietin Karon, Jeltsun ja heidän kamujen kanssa. Mentiin tuolloin kahteen eri kahvilaan ja yhteen pikaruokapaikkaan. Sitten ko Karo lähti sen kaverin kanssa takas niitten omalle möksälle, oltiin Jeltsun ja sen kaverin kanssa kolmiste. Mentiin sitten Fazerin kahvilaan tappamaan loppuaikaa. Miks tosta ekasta kuvasta tuli mieleen yks Kake Singersin hitti...






Eilen, elikkäs lauantaina, oli mun 19-vuotispäivät. Vietin sen laatuseurassa; aluksi mentiin Vapianoon kuvassa olleiden + kaimani kanssa. Mä olin ainoa joka söi pastaa, muut veti pizzaa. Ei vaan tehnyt mieli pizzaa eilen, koska olen miltei koko viikon lapioinut tota omatekemää pizzaleipää, joka tosin oli hyvää. Sitten Miia läksäsi veke, ja me muut suunnistimme kohti Kaivaria. Eka oltiin yhdessä hyvin suppeessa keinupuistossa. Meiän keinumisreissu meni vähän tasolle Peto on irti, mutta sitten mentiin jätskille ja se pelasti päivän. Me mentiin jätskien ja valokuvatusten jälkeen takaisin keskustaan, Muut otti kahvia ja mä ootin pöydässä. Sitten mentiin kattomaan kauhuleffaa. Se oli aika creepy kokemus. Se leffa oli huono jopa kauhuleffaksi, taattua Razzie-laatua. Sen jälkeen olikin mun vuoro lähteä kohti kotia. Dyykkasin muuten päivän aikana 5 pikkukulhoa ja lasia matkaan. Kiitos synttärikuvista mun koulukaverille.


Ja tää päivä elikkäs sunnuntai... oli... mitäänsanomaton. 
...ja hyvä niin, tarvitsinkin jo lepoa.

1 kommentti:

Onko asiaa? Hyvä.
Vastaanko? Kyllä.

Mutta muista, lähetä vain sellaista palautetta jollaista sie myös mahdollisesti kestäisit.