Rock On

2014/10/04

Oot voimani mun, vaikka myrskyn jälkeen olenkin särkyneissä sydämissä

Iltaa täältä Roihiksen kaatopaikkakämpästä! Viime viikko oli suoraan sanottuna - paska. Etenkin torstai meni päin persettä, eikä muutkaan päivät ihan täydellisiä ole olleet.

Kyllä. Kuva liittyy tekstiini. Jos olet herkempi kuin äitisi posliinivaasi, suosittelen poistumistasi paikalta.
Alkuviikolla oli menoa sekä hyvää ruokaa. Sain syyä kotsan tunnilla toisten kerroskiisselit, koska kukaan muu ei halunnut syyä niitä. Aloitin ompeluryhmässä hameen, jonka sain tänä maanantaina valmiiksi. Mun päivä meni muuten vähän päin persettä, jota on jatkunut tosin melkein läpi syyskuun. Juuri tän kaiken kuormituksen takia purin koko tiistaipäivän muuttokuormien kantamisessa ja rumien piirustuksien hajottamisessa. Niitä ei jää kyllä ikävä.


Keskiviikkona kävin Fazerin suklaatehtaalla. Onnistuin olee niin tinalo ja hajamielinen, että unohdin mun pikkulaukun matkakortteineen ja rahoineen koululle. Onneks meillä oli vielä sinä päivänä pakettiauto, ni mun ei tarvinnut ostaa sitä ärsyä paperinpalaa, jota myös kertalipuksi kutsutaan.

Pakollinen tykkikuva. Tällä ei ole Aki Tykin kanssa sitten mitään tekemistä.



Loppuviikko vasta paskaks menikin. Multa vietiin 20€. Team "Nina" soitti mulle ja me törmättiin metrossa. Ne ääliöt kiristi mua ja kiitos tän, mä en uskalla kulkea kylillä. Mua pelottaa, että ne soittaisivat mulle taas... pistin niitten numbat hylättyjen numeroitten listalle, jospa se auttaisi. Onneks mulla on kavereita, jotka tukevat mua eivätkä pölli multa killinkejä tai mitään muutakaan.


Yhden heistä näin perjantaina. Hän kävi ikkunaostoksilla, mä taas ostin itelle uuden takin, hameen ja ruutupaidan. Sukkikset jäivät uupumaan, koska en löytänyt yli 40 denin ihonvärisiä enkä ruskeita sukkiksia... keräilin myös pulloja siinä ohessa. Ilmapallonkin sain, mutta se sai jatkaa matkaa. Hyvä niin, sillä meidän talo on täynnä tilpehööriä ja (paperi)roskaa.

"Myrskyn jälkeen on poutasää", lauloi Kari Tapio. Kyllä poutasään aikanakin voi myrskytä, ainakin jos olet Suomenlinnassa.
Viikonloppukaan ei ollut mikään hiljainen, sillä sekin meni muuttokuormien kanteluksi. Niitten kantaminen pois kaksin oli helpompi nakki kuin niitten kantelu autoon kolmin. Koska me oltiin niin nopeita, niin me palkittiin toisemme menemällä Subway'hin syömään 45cm edestä sämpylöitä. Sitten mentiin hakemaan kamera ja mentiin sen jälkeen Suomenlinnaan. Siellä tuuli yhtä paljon kuin kukkia peitossani.

"Pelasta mut, jos se sopii sun almanakkaan." :(
Tääkin viikko on ollut törkeen paska. Ystävyyssuhteeni rakoilevat ja suunnitelmissani on mm. itsemurhakirjeen kirjoittamista ja shoppailua. Tässä tunnemyrskyjen keskellä tää tuhlaaminen on vielä helpompaa kun silloin, kun on hyvä olo. Näitten viikkojen aikana tuhlasin koko tilini kuivaksi aavikoksi ja edessä on 5 päivää kidutusta ja ahkeraa panttipullojen metsästystä. Vain kuoleman pelko estää mua kuolemasta ja iskän uhkailu mua keskeyttämästä opintojani. Onneksi syysloma alkaa ens viikon jälkeen ja mua ei koulun valittajat ja jonnet voi silloin estää mua mitenkään.

Eikö tää paska lopu koskaan :'(

1 kommentti:

  1. Voimia! Varmasti kaikki vielä muuttuu paremmaksi jossain vaiheessa!

    VastaaPoista

Onko asiaa? Hyvä.
Vastaanko? Kyllä.

Mutta muista, lähetä vain sellaista palautetta jollaista sie myös mahdollisesti kestäisit.